Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Vapaavuoren maito kiehahti – syytös maalittamisesta: ”Ei ole reilua eikä sivistynyttä”

Lehtikuva

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori jatkaa blogissaan keskustelua valtion ja maan pääkaupungin toimista koronakriisin hoidossa.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

”Sen sijaan, että opeista olisi otettu onkeen tai tarjouksemme vastaan, kulisseissa on toista kuukautta epämääräisesti kuiskuteltu, ettei pääkaupunkiseutu tee riittäviä toimia. Mitä ei tehdä riittävästi, sitä ei kuitenkaan ole kerrottu lukuisista kyselyistäni huolimatta.”

Vapaavuoren mukaan pääkaupunkiseudun isot kaupungit Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat syyskuun puolivälistä alkaen säännöllisesti arvioineet tilannetta ja päättäneet sen perusteella tarvittavista toimista yhdessä maan parhaiden asiantuntijoiden eli HUS:n ja THL:n johdon kanssa.

”Myös valtion alueellisesti toimivaltainen viranomainen eli Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ollut yhteisessä pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä mukana. Olemme viikko toisensa jälkeen päätyneet yksimieliseen näkemykseen siitä, mitä kulloinkin on pitänyt tehdä.”

”On teoriassa mahdollista, että hallituksella on ollut tilanteesta erilainen näkemys. Tästä seuraa kuitenkin väistämättä kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin jos näin on ollut, hallituksella on ollut erilainen näkemys kuin käyttämillään maan parhailla asiantuntijoilla, koska pääkaupunkiseutu käyttää tismalleen samoja asiantuntijatahoja kun hallituskin. Tämäkin on luonnollisesti periaatteessa mahdollista, mutta olisi selkeästi ristiriidassa hallituksen asiantuntijatietoa korostavan retoriikan kanssa.”

”Toiseksi – ja mikä valtion ja pk-seudun vuorovaikutuksen kannalta olennaisempaa – jos hallituksella (tai sen keskeisillä ministereillä) olisi aidosti erilainen tilannekuva maan väkirikkaimman pääkaupunkiseudun kanssa, tuolloin hallituksella olisi varmaankin korostettu velvollisuus käydä tästä strukturoitua keskustelua pk-seudun kaupunkien kanssa.”

”Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan voi sanoa, että pääkaupunkiseutua viime vaiheessa jopa maalitettiin vihjaamalla dramaattisista seurauksista, ellei riittäviä toimia tehdä.”

Pormestari kirjoittaa, että pääkaupunkiseutu on koko syksyn nojannut koko päätöksentekonsa hallituksen hyväksymään hybridistrategiaan, jossa on määritelty kriisin eri vaiheet ja niissä kussakin käyttöön otettavat toimet.

”Emme ole keksineet näitä ryhmittelyjä itse, vaan olemme siis seudulla lojaalisti ja kuuliaisesti ja parhaan kykymme mukaan toimineet juuri sillä tavoin, kun mitä hallitus on strategiassaan ohjeistanut. Viestittäessään epämääräisesti, että pk-seudulla olisi tullut tehdä enemmän, kuiskuttelijat itse asiassa siis kehottivat toimimaan hallituksen linjausten vastaisesti. Jos joissain hallituspiireissä kuitenkin ajateltiin näin, silloin hallituksen olisi pitänyt muokata ja tiukentaa strategiaansa ja kommunikoida tästä selvästi.”

”Sellainen menettely, jossa viikkotolkulla annetaan erilaisissa kulisseissa ja osin jopa julkisin puheenvuoroin ymmärtää, ettei pääkaupunkiseutu tekisi koronan torjumiseksi riittäviä toimia, mutta ei yksilöidä tätä mitenkään, eikä suostuta rakentavaan keskusteluun siitä, mitä hallituksen mielestä pitäisi tehdä, miksi seudun pitäisi poiketa hallituksen omista strategioista tiukempaan suuntaan ja mihin tilannekuvaan perustuen, ei kuitenkaan ole reilua eikä sivistynyttä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE