Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Vartiaisen röhönauru sai puhemiehen reagoimaan – ”Arvoisat edustajat, kun ministerillä on puheenvuoro, suhtaudutaan kunnioittaen”

Lehtikuva

Budjettiesityksen käsittely eduskunnassa jatkui keskiviikkona hallituksen työllisyystoimia ruotivalla keskustelulla.

Demokraatti.fi

Kun aiheeksi nousi palkkatuen käytön lisääminen, työministeri Timo Harakka (sd.) mainitsi myös puolueettomien ekonomistien uskovan palkkatuen työllisyyttä lisäävään vaikutukseen.

Kokoomuksen riveistä reagoitiin Harakan ilmoitukseen tivaamalla ekonomistien nimiä.

– STTK:n pääekonomistin mukaan, jos Suomi yltää pohjoismaiselle tasolla palkkatuessa, se tuo 44 000 uutta työpaikkaa, Harakka vastasi.

Kokoomuksen kansanedustaja, ekonomisti Juhana Vartiainen reagoi ministerin vastaukseen äänekkäällä naurulla, johon yhtyi myös muita opposition edustajia.

Täysistuntoa johtanut varapuhemies Juho Eerola (ps.) joutui muistuttamaan kokoomuslaisia arvokkaasta käytöksestä.

– Arvoisat edustajat, kun ministerillä on puheenvuoro, suhtaudutaan kunnioittaen, Eerola sanoi.

STTK:n pääekonomistina kesällä aloittanut Patrizio Lainà on herättänyt näkemyksillään huomiota muiden taloustieteilijöiden keskuudessa. Lainà on puhunut julkisuudessa muun muassa taloustieteen valtavirrasta poikkeavasta modernista rahateoriasta (MMT).

Juhana Vartiainen ei pidä MMT:tä uskottavana talousteoriana. Hän on kutsunut MMT:n ja taloustieteen valtavirran välillä käytävää keskustelua muun muassa ”opilliseksi näennäiskiistaksi, johon ei kannata hukata aikaa”.

(Korjattu klo 18.20 uusia työpaikkoja syntyisi Lainàn mukaan 44 000.)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE