Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistojohtaja Talvivaarasta: “Kaivos, jossa kaikki mahdollinen on mennyt pieleen”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäen mukaan päätös aloittaa Talvivaaran eli Terrafamen kaivoksen alasajo oli oikea.

– Talvivaara on ollut kankkulan kaivo, johon on kaadettu rahaa lähinnä markkinointipuheiden ja katteettoman uskon varassa, sanoo Paavo Arhinmäki.

Arhinmäki perää hallitukselta toimia Kainuun vaikean työllisyystilanteen helpottamiseksi. Hänen mukaansa nyt käsittelyyn tulevassa lisätalousarviossa pitäisi myöntää lisärahaa Kainuun työllisyyden hoitoon, sen lisäksi että rahaa myönnetään Talvivaaran alasajoon.

– Kainuuseen tarvitaan kipeästi uusia teollisia työpaikkoja. Niiden syntyä voidaan vauhdittaa julkisilla investoinneilla. Yhteisiä varoja tulee käyttää myös kehittyvän bioalan ja matkailuhankkeiden tukemiseen.

Arhinmäki ei iloitse Talvivaaran sulkemisesta, mutta sanoo hallituksen päätöksen olevan oikea. Arhinmäen mielestä mittavissa teollisissa hankkeissa ja erityisesti kaivostoiminnassa pitää huomioida ympäristö huomattavasti aikaisempaa paremmin.

– Talvivaaran tarina on surullinen osa Suomen kaivannaisteollisuuden historiaa. Kaivos, jossa kaikki mahdollinen on mennyt pieleen, pilaa koko alan maineen. Kaivokselta odotettiin suuria, ja itsekin olisin todella mielelläni nähnyt sen menestyvän. Kuitenkaan hallituksella ei ollut enää muita mahdollisuuksia, kuin viheltää peli poikki. Päätös oli täysin oikea.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE