Andersson muistuttaa, ettei hän ole ennen tämän sunnuntain puoluevaltuuston kokousta ollut edes virallisesti ehdokas.

Pariin paneeliin häntä on kuitenkin kutsuttu, toiseen hän ei päässyt.

– Ajattelen itse, että on tyylikkäämpää osallistua sen jälkeen, kun minut on nimetty ehdokkaaksi, ihan puoluedemokratian kunnioittamisen näkökulmasta.

Selvää toki on sekin, että paneeleihin kutsutaan usein gallup-kärkiä. Tuoreimmat presidentinvaaligallupit ovat näyttäneet Anderssonille 6-7 prosentin kannatusta. Tuokin lukema olisi jo kättelyssä parempi kuin vasemmistoliiton Merja Kyllösen keräämä kannatus 3 % vuoden 2018 vaaleista.

Vasemmistoliiton budjetti presidentinvaaleissa on Anderssonin mukaan isoihin kampanjoihin verrattuna “naurettavan pieni”.

– Voin ihan suoraan sanoa, että se on suurin haasteeni. Rahaa on paljon vähemmän käytettävissä kampanjointiin kuin muilla. Yritämme saada lisävaroja yksityisillä lahjoituksilla. Teemme myös paljon somea, joissa ihmisiä on mahdollista tavoittaa suoraan pienellä budjetilla.

GALLUP-NOUSUA Andersson lähtee tavoittelemaan kolmen kärjen taktiikalla.

Ensimmäinen liittyy Suomen tulevan Nato-politiikan muotoutumiseen. Suunnan on Anderssonin mukaan oltava pohjoismainen yhteistyö ja pohjoismainen Nato-malli.

– Meillä on Pohjoismaiden kanssa yhteisiä turvallisuusintressejä sekä arktisella alueella että Itämerellä.

Andersson toteaa, että varsinkin Ruotsin kanssa Suomella on samankaltainen perinteinen ajattelu ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Norja taasen on hyvä esimerkki siitä, miten Nato-jäsenyyttä voi yhdistää kansallisiin ulkopolitiikan linjauksiin. Norja ei ole perinteisesti hyväksynyt maaperälleen ydinaseita eikä pysyviä ulkomaisia tukikohtia tai pysyviä joukkoja rauhan aikana.

Ydinenergialakia ei pidä Anderssonin mukaan Suomessakaan muuttaa. Myöskään amerikkalaisten kanssa solmittavan DCA-puolustusyhteistyösopimuksen myötä Suomeen ei pidä varastoida ydinaseita. Andersson on myös hyvin varauksellinen Naton ydinsotaharjoituksiin osallistumisen suhteen.

Sellaiset tulkinnat Andersson torppaa, että Norjan tekemät linjaukset rajoittaisivat sen Nato-jäsenyyttä.

– Maat voivat itse tehdä kansallisia linjauksia.

– Ennen Ukrainan sotaa Norja on pystynyt myös hoitamaan asiallisesti rajayhteistyötä Venäjän kanssa.

Andersson muistuttaa Norjan rakentaneen mainetta rauhantyössä ja kehitysyhteistyössä. Tähän Suomenkin pitäisi pyrkiä. Andersson sanoo perussuomalaisista kuuluneen puhetta, etteivät kehitysyhteistyöleikkaukset vahingoittaisi Suomen maabrändiä. Tätä hän ei niele, erilaisten kansainvälisten järjestöjen tukemattomuus heikentää kansainvälistä mainetta.

TOINEN Anderssonin kampanjateema on ilmastokriisi. Sen hän haluaa nousevan isoksi keskustelunaiheeksi.

– Tässä maailmanajassa ilmastonmuutos vaikuttaa todella oleellisella tavalla ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Se on myös tosi iso kehityspoliittinen kysymys. Näemme yhä enemmän luonnonkatastrofeja hauraissa ja köyhissä maissa. Koko lännen pitää varautua ja valmistautua henkisesti siihen, että niiden tukemista tarvitaan. On todella tärkeää myös, että länsi osoittaa sitoutumisensa tähän.

Andersson huomauttaa, että mikäli toivoo globaalilta etelältä selkeitä kannanottoja Venäjän käymään sotaan Ukrainassa, etelällä on myös lupa odottaa länneltä ymmärrystä ympäristöongelmilleen.

– Teollistuneet länsimaat ovat kuitenkin suurimman osan ilmastopäästöistä aiheuttaneet. Seuraukset näkyvät ensimmäisinä ja kaikista vakavimpana maapallon hauraimmissa maissa.

VALITSIJAYHDISTYKSEN presidenttiehdokas Pekka Haavisto on tehnyt pesäeroa ajatukseen, että hän olisi tammikuussa järjestettävissä presidentinvaaleissa punavihreän blokin ehdokas.

– Minulle se on vieras ajatus, koska en ole yhtään punainen, Haavisto lausui Ilta-Sanomille.

Andersson yllättyi Haaviston ulostulosta. Hän uskoo ja sanoo tietävänsäkin, että moni vasemmiston arvoja tärkeinä pitävä koki Haaviston sanat piikittelevänä ja loukkaavana.

Toisaalta Andersson näkee Haaviston pyrkivän asemoitumaan.

– Hän kilpailee myös Alexander Stubbin kanssa hyvin isosta äänipotista. Tulkitsen tämän olevan taktiikkaa siihen liittyen.

Kolmas Anderssonin presidentinvaaliteema liittyy arvoihin.

– Presidentti on vääjäämättä, halusi tai ei, myös arvojohtaja. Itse haluaisin nostaa esille sellaisten ryhmien ja ihmisten ääniä, jotka eivät muutoin kuulu kovin vahvasti suomalaisessa yhteiskunnassa sekä sosiaalisia ongelmia kuten suomalainen köyhyys tai nuorten huumekuolemat, joiden kohdalle pitäisi selvästi toimia eri tavalla kuin tähän asti.

Olisitko presidenttinä talouskeskustelija Sauli Niinistön tavoin?

– Tuntuu, että minulle tulisi varmaan enemmän noottia kuin hänelle talouskeskusteluun osallistumisesta. Arvojohtajuuden kannalta minulle olisi tärkeintä nostaa esiin marginalisoituneita ryhmiä. Ihmisten kokemusten ja arjen näkyväksi tekemisellä on todella iso rooli. Luulen, että monet pienituloiset kokevat, ettei heidän arkeaan ymmärretä. Esimerkiksi ei ole ymmärrystä, paljonko rahaa 300 euroa kuukaudessa on pienituloiselle kotitaloudelle.

SUOMEN Nato-päätös jakoi vasemmistoliittoa. Kuusi sen viime kauden 16 kansanedustajasta äänesti liittymistä vastaan.

Anderssonin puheista on ymmärrettävissä, että puolueen sisälle ei jäänyt jakolinjoja.

– Minä en ole kyllä havainnut, että kukaan olisi nyt halukas palaamaan siihen keskusteluun. Kyllä meidän fokuksemme on ollut sellaisissa teemoissa, jotka yhdistävät ja liittyvät juurikin siihen, millainen Naton jäsen Suomen pitäisi olla. Käsitys pysyvistä tukikohdista, pysyvistä joukoista ja ydinaseista yhdistää meidän kenttäämme. Meillä on myöskin puoluekokouksessa niistä selkeät kirjaukset, Andersson sanoo.

– Meidän äänestäjillemme tärkeä kysymys on Suomen globaali rooli ja se, että laajennetaan katsantokantaa koko maapallon laajuiseksi, hän jatkaa.

Andersson ei näe oleelliseksi tai ajankohtaiseksi myöskään sitä, että Suomessa purettaisiin suomettumisen historiaa.

– Minä olen varmaan siinä mielessä onnekkaassa asemassa itse, että minulle ei ole sellaista henkilökohtaista kosketuspintaa kysymykseen. Minä en ole ikinä kokenut, että olisi joitain asioita, joita ei voisi sanoa.

Tiitisen listan voisi Anderssonin mielestä julkaista.

– Jos puhut minulle ihmisenä, minulla ei ole mitään sitä vastaan, hän ilmaisee asian.

Hän kuitenkin lisää, ettei asia ole hänen käsissään.

– Se on Supon asia ja he tietävät juridiikan tässä. Heillä on ratkaisun avaimet käsissään. Jos on ihmisille merkitystä tietää henkilökohtainen mielipiteeni sanon, että siitä vaan.

ANDERSSON pohtii, että eri aikoina on erilaisia herkkyyksiä julkisessa keskustelussa. Mielipiteiden kirjoa olisi tärkeää pitää yllä ilman leimakirveiden heittelyä. Hän sanoo, että vasemmistoliitossa Nato-jäsenyyttä vastustaneet kokivat julkisen keskustelun todella vaikeana.

– He kokivat, että he edelleen kannattivat Suomen siihen asti olemassa ollutta valtalinjaa ja sitten heitä yhtäkkiä syytettiin epäisänmaallisuudesta. Se oli monelle aika vaikeaa.

Toisaalta Naton kannattajia nimiteltiin aikoinaan Nato-haukoiksi.

– Voi olla, että on sitten niitä, jotka kokevat, että heidän on ollut vaikeaa tuoda Nato-myönteisiä kantoja esille. Minusta tämä juuri osoittaa sen, että on helpommin sanottua kuin tehtyä luoda keskusteluilmapiiri, joka olisi aidosti moniääninen, Andersson sanoo ja näkee, että vasemmistoliiton sisällä tämä kuitenkin onnistui ennen Nato-äänestystä.

PRESIDENTTIEHDOKKAAT ovat vaalitenteissä päässeet tai joutuneet katumaan omia aikaisempia Venäjä-kantojaan.

Li Andersson sanoo puhuneensa aina Venäjän hallinnosta ja Putinista aina erittäin kriittiseen sävyyn. Hän kertoo olleensa 2010 kansainvälisen oikeuden ja venäjän kielen opiskelijana työharjoittelussa ihmisoikeusjärjestön Itä-Euroopan yksikössä Ruotsissa. Tuolloin tehtiin yhteistyötä Putinin hallinnon vastustajien kanssa.

– 2010 tämä ei ollut vielä mitenkään erityisen valtavirtaista Suomen politiikassa. Minulla ei ole ollut kyllä mielestäni minkäänlaisia väärinkäsityksiä siitä, millainen johtaja Putin on.

Andersson toteaa vasemmistoliiton vastustaneen myös Fennovoimaa.

– Venäläisten viisumivapautta kyllä itse aikoinani kannatin, vaikka totesin niin kuin kaikki muutkin myöhemmin Krimin valtauksen myötä, ettei se ole enää ajankohtaista.

Viisumivapauden kannattamisen syytä Andersson pitää yhä oikeana.

– Minun ajatukseni oli, että mitä enemmän Venäjän keskiluokka integroituu länteen myös liikkumisen kannalta, sen varmemmin he vaativat oman maan valtaa pitäviltä vähemmän korruptiota, enemmän kansanvaltaa ja enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa sekä vapauksia.

– Minun mielestäni suurin virhe, joka Suomessa on tehty – jos halutaan jälkiviisastella, mitä näköjään halutaan aika paljon tässä maassa – oli se, että aikoina, jolloin Putinin autoritaarisuus kohdistui vielä vain maan sisäisiin väestöryhmiin ja ihmisoikeuspuolustajiin, kehityksestä ei oltu järin kiinnostuneita, Andersson sanoo ja kritisoi kiinnostuksen kohdistuneen ihmisoikeusloukkauksiin puuttumisen sijaan ydinvoimaloihin ja kauppayhteistyöhön.

DIALOGIN tielle Venäjän kanssa ei ole Anderssonin mukaan paluuta niin kauan kuin se käy sotaa. Eivätkä suhteet palaudu sodan päättymisen jälkeenkään sellaisiksi kuin ne olivat.

– Hyvät suhteet edellyttäisivät jotain todella perinpohjaista muutosta Venäjän hallinnossa ja politiikassa. Tällä hetkellä on tosi vaikeata sanoa, mistä sellainen kehitys tulisi ottaen huomioon, että oppositiohahmot ovat vankilassa, riippumaton media on lopettanut toimintansa ja monet sen tekijöistä ovat paenneet ulkomaille. Siellä ei pysty kansa enää edes mieltä osoittamaan, Andersson sanoo.

– Minä en näe, mistä voisi tulla sellainen järjestelmämuutos, joka toisi Venäjään demokratiaa tai kansanvaltaisuutta, kun siellä ei ole sellaista järjestelmää ollut käytännössä koskaan. Riski on myöskin se, että tulee jotain vieläkin pahempaa tilalle, Andersson jatkaa.

YHDYSVALTAIN sisäpoliittista kehitystä Andersson kertoo seuraavansa huolestuneena. Ongelma ei ole pelkästään mahdollinen Donald Trumpin paluu presidentiksi.

– Se on tätä laajempi ja näkyy esimerkiksi republikaanipuolueen sisäisessä hajaannuksessa. Republikaanien sisällä on kasvanut kannatus esimerkiksi sille, että Yhdysvallat vetäytyy pois Ukrainan tukemisesta.

Euroopassa pitäisi Anderssonin mukaan keskustella siitä, miten näin syntyvä tyhjiö tarvittaessa täytetään.

– Sillä olisi aika laajamittaiset talouspoliittiset seuraukset esimerkiksi EU:n jäsenmaille.

Andersson luonnehtii Yhdysvaltain yhteiskunnallisia ristiriitoja erittäin syviksi. Äänenpainot ovat kärjistyneet.

– Mielestäni on kaikki syy olla huolestunut maan sisäisestä kehityssuunnasta.

Mitä tapahtuisi, jos Trump vetäisi Yhdysvallat pois Natosta?

– Naton ja Euroopan pitää olla silloin valmiina seisomaan omilla jaloillaan. Joka tapauksessa on mielestäni tärkeää, että Pohjoismaissa ja Euroopassa keskustellaan siitä, miten edellytyksiä seistä omilla jaloilla vahvistetaan. Euroopan kannalta ei ole hyvä olla todella vahvassa riippuvuussuhteessa muualta tulevaan tukeen.

ANDERSSONIN mukaan Euroopan maiden pitää olla valmiita laittamaan rahaa puolustukseen, teknologiseen kehitykseen, ympäristötyöhön ja Ukrainan jälleenrakentamiseen.

– Se on talouspoliittinen keskustelu, mikä on ainakin meillä Suomessa käymättä. Tuntuu, että meillä puhutaan taloudesta niin kuin ympäröivä maailma ei vaikuttaisi siihen ollenkaan.

Edellisestä hallituskaudesta puhutaan Anderssonin mukaan siihen sävyyn, että velkaa olisi otettu huvin vuoksi. Sitä otetaan yhtä lailla myös nyt.

– Hallituspuolueet puhuivat vielä vaaleissa, että ne pystyisivät taittamaan velkaantumista täysin huomioimatta sitä, että Euroopassa käydään sotaa. Totta kai sillä on seuraamuksia myös meidän talouspolitiikkamme kannalta.

Andersson kertoo huolestuneena saaneensa jo yhteydenottoja, joissa kysytään miksi rahaa ei ole yksinhuoltajien tukemiseen, kun sitä laitetaan Ukrainaan. Hän sanookin toivovansa, että Orpon hallituksen sisällä ymmärrettäisiin ihmisten resilienssiä eli joustokykyä ja siitä huolehtimisen merkitystä.

– Jotkut oikeistolaiset puhuivat ennen paljon kokonaisturvallisuudesta. Siihen lukeutuu myös tavallisten suomalaisten resilienssi ja tuki esimerkiksi Ukrainan tukemiselle.

Kansallisilla talouspoliittisilla linjavalinnoilla on Anderssonin mukaan merkitystä kokonaisturvallisuuden kannalta.

– Ihmisiä vahvasti jakava politiikka vaikuttaa kansalliseen yhtenäisyyteen ja pahimmassa tapauksessa myös ihmisten tukeen Ukrainalle. Halusimme koko viime kauden välttää tilannetta, jossa syntyisi käsitys, että tuki Ukrainalle on suomalaisilta pois.

ANDERSSON ei nostaisi puolustusmenojen osuutta bruttokansantuotteesta yli kahden prosentin. Presidentinvaaleissa osuutta olisi nostamassa ainakin kansanliikkeen ehdokas Mika Aaltola, joka on puhunut jopa 3-4 prosentista.

– Mika Aaltola ei tajua minkä tyyppisistä summista hän puhuu, kun heittelee kolmea ja neljää. Valtion budjetissa on myös muita tärkeitä menokohteita, jotka ovat esimerkiksi kokonaisturvallisuuden, ympäristön tai ilmaston kannalta oleellisia. Emme voi puhua vain yhdestä budjetin pääluokasta, kun puhumme turvallisuuspolitiikasta.

Parhaillaan puolustusmenojen osuus bkt:sta on osin hävittäjähankinnoista johtuen Naton edellyttämässä kahdessa prosentissa.

– Tältä osin ei ole huolta. Vasemmistoliitto sanoi vaaleissa, että pysyviä menoja ei ole tarvetta vähentää. Mutta emme myöskään linjanneet, että menoja pitää lisätä, jos se ei ole tarkoituksenmukaista.

NYKYISEN presidentin Sauli Niinistön vasemmistoliiton puheenjohtaja kehuu pärjänneen presidenttinä oikein hyvin.

Ei mitään moittimista?

– Jos minua pyydettäisiin kommentoimaan Sauli Niinistön kantoja vaikkapa turvapaikka- tai talouspolitiikkana, emme olisi samaa mieltä. Olen näitä myöskin kriittiseen sävyyn kommentoinut mediassa. Jos me puhumme siitä, miten hän on hoitanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa erityisesti viimeisten vuosien aikana, minulla ei ole moitittavaa, Andersson täsmentää.

Arvojohtajana Andersson uskoo edustavansa hieman erilaisia arvoja kuin Niinistö.

– Oli aikoja, jolloin presidentti esitti minun mielestäni aika paljon kritiikkiä esimerkiksi YK:n pakolaissopimusta kohtaan, mistä olen eri mieltä, Andersson sanoo ja viittaa ilmeisesti etenkin Niinistön vuoden 2016 valtiopäivien avajaispuheeseen.

Vallankäyttäjänä Andersson näkee Niinistön pysyneen tontillaan. Samalla hän sanoo tämän olevan vahva vallankäyttäjä.

– Hän on erittäin kokenut poliitikko ja tietää myöskin oman roolinsa ja mitä siinä voi tehdä.

Minään seremoniallisena virkana Andersson ei presidenttiyttä pidä.

– Kyllä siinä valtaa käytetään monissa Suomen kannalta tärkeissä kysymyksissä, mutta vallankäyttö ei ole samalla tavalla näkyvää kuin eduskunnassa hallituksen ja opposition välisessä politiikassa.

Valtaoikeuksista keskusteltaessa Andersson painottaa eduskunnan valtaa ja ylipäänsä laajaa parlamentaarista yhteisymmärrystä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä.

– Nythän keskustelu on koko ajan liittynyt valtioneuvoston ja presidentin väliseen työnjakoon sekä siihen, kuka käy missäkin kokouksessa. Juuri ei ole puhuttu, mikä on eduskunnan rooli tai esimerkiksi eduskunnan tiedonsaantioikeuksista ja miten päätöksiä eduskunnassa juurrutetaan.

Niinistö on painottanut usein, että hän on pitänyt paljon yhteyttä eduskuntaan. Andersson toteaa yhteydenpidon olleen presidentin tahdosta kumpuavaa, vaikkei toiminnalle ole kovin selkeitä pelisääntöjä. Sääntöjä olisi syytä pohtia, Andersson sanoo.

– Ei minulla mitään valmista mallia ole, mutta eduskunnan roolista huolehtiminen on tärkeää.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen kaudella uutisoitiin useasti pääministerin ja presidentti Niinistön jännitteisistä väleistä. Andersson kokee, että presidentin ja pääministerin väleistä tehtiin liian pitkälle meneviä tulkintoja. Hän huomauttaa, että viime kädessä henkilökohtaisista väleistä tietävät vain henkilöt itse.

– Siinä on kaksi vahvaa persoonaa ja kaksi vahvaa vallankäyttäjää. Totta kai vääjäämättä joskus voi tulla jännitteitä, mutta käsitykseni on, että yhteistyö sujui asiallisesti ja kaikki asiat on hoidettu mitä pitää hoitaa.

PRESIDENTINVAALIEN kiinnostavista kysymyksistä Andersson kertoo kannattavansa Ahvenanmaan demilitarisaatiota.

Sen sijaan Venäjän Maarianhaminen konsulaatti on hänen mukaansa eri asia, mutta sopimuksella demilitarisaatioon kytketty.

– Oleellista olisi saada juridista selvyyttä siihen, että olisivatko nämä (demilitarisointi ja konsulaatti) irtikytkettävissä.

Sauli Niinistöllä on ollut tapana toivottaa uudenvuoden puheissaan Jumalan siunausta, miten itse menettelisit, jos tulisi valittua presidentiksi?

– Ehkä toivottaisin hyvää uuttavuotta. Vannoin ministerin valani käsi lakikirjan päällä.