Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrynen puolustautuu raivokkaasti – haukkuu niin kaksi puoluettaan kuin mediankin

Kansalaispuolueen perustaja, keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ei ole tyytyväinen median, kansalaispuolueen kolmikon eikä keskustan toimintaan.

Hän ihmettelee tiedotteessaan, miksi kansalaispuolueen hallituksen johtoon “tilapäisesti presidentinvaalien ajaksi” nostetun kolmikon annetaan esiintyä yhä puolueen virallisina edustajina.

Väyrysen mukaan Piia Kattelus, Sami Kilpeläinen ja Tuula Komsi ryhtyivät laittomaan vallankaappaukseen.

– Kansalaispuolueen tapahtumista on syntynyt hyvin virheellinen käsitys. Kolmikon kaappausyritystä ja siihen liittyneitä laittomuuksia ei ole tuotu juuri lainkaan esille, Väyrynen arvostelee tiedotteessaan.

Media ei saa häneltä synninpäästöä.

– Helposti media on nielaissut myös järjettömät syytökset, että olisin syyllistynyt taloudellisiin väärinkäytöksiin ja rikoksiin, poliisille tutkintapyynnön jättänyt Väyrynen ihmettelee.

Murheelliseksi hän kuvailee tilannetta kansanvallan ja laillisuuden kannalta myös keskustassa.

Lisää aiheesta

– Keskustan johtoon on noussut ryhmittymä, joka pyrkii estämään jopa keskustelun puolueen linjasta ja tulevaisuudesta. Olen keskustan jäsen. Sääntöjen vastaisesti puolueen nykyjohto pyrkii estämään ehdokkuuteni Sotkamon puoluekokouksen puheenjohtajanvaalissa.

Väyrysen mielestä puolue on pistänyt vireille “peräti omituisen ja oikeudellisessa mielessä hyvin arveluttavan” sääntömuutoksen.

“Keskustan tilanne on surkea.”

Keskustan kunniapuheenjohtajana Väyrysellä on sääntöjen mukaan läsnäolo-oikeus puoluehallituksen kokouksissa.

– Tätä oikeutta en ole kuitenkaan halunnut käyttää. Euroopan parlamentin jäsenenä minulla on läsnäolo- ja puheoikeus kevään puoluevaltuuston kokouksessa. Siihen aion osallistua, hän painottaa.

Väyrynen aikoo myös osallistua mahdollisimman moneen piirikokoukseen. Hänen mukaansa niissä on mahdollista keskustella asioista, kun mukana ovat puolueen johdon edustajat ja maakunnan kansanedustajat.

Väyrynen kertoo kuitenkin lukeneensa Suomenmaasta, että häneltä pyritään eväämään yhdenvertainen mahdollisuus osallistua piirikokouksiin.

– Keskustan tilanne on surkea. Kansanvaltaan olennaisesti kuuluva avoin keskustelu puolueen tilasta ja tulevaisuudesta pyritään estämään jopa sääntöjen vastaisiin menettelyihin ja laittomuuksiin turvautuen.

Media, “vallan vahtikoira ja neljäs valtiomahti” laiminlyö Väyrysen mielestä myös tehtäviään.

– Julkisuudessa puolueen nykyjohdon toimintaa ja suunnitelmia on käsitelty myötäsukaisesti. Vallan väärinkäytöksiin, sääntörikkomuksiin ja suoranaisiin laittomuuksiin ei haluta puuttua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE