Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Väyrynen tapasi George H.W. Bushin useita kertoja – isännöi jopa saunailtaa

Entinen ulkoministeri Paavo Väyrynen luonnehtii Yhdysvaltain entistä presidenttiä George H. W. Bushia asioihin tarkasti perehtyneeksi, tasapainoiseksi ja harkitsevaksi valtiomieheksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Hänellä oli hyvin tarkat tiedot asioista ja kypsiä ja tasapainoisia mielipiteitä. Hänen toimintansa oli hyvin harkitsevaa, Väyrynen arvioi STT:lle.

Väyrynen tapasi Bushin useita kertoja toimiessaan Suomen ulkoministerinä 1980- ja 1990-luvuilla.

– Hän oli kiinnostunut Suomen asemasta ja politiikasta ja arvosti Suomen ulkopolitiikkaa. Hän suhtautui Suomeen hyvin myönteisesti, Väyrynen sanoo.

Väyrynen kiittelee myös Bushin persoonallisuutta.

– Hän suhtautui ihmisiin tasavertaisesti. Hän oli huomaavainen ja miellyttävä suhteessa muihin ihmisiin.

Väyrynen muistaa isännöineensä Bushin saunailtaa Suomen saunaseuran saunalla Helsingin Lauttasaaressa kesällä 1983 Bushin käydessä Suomessa varapresidentin ominaisuudessa.

Lisää aiheesta

– Ennen saunaa hän kävi turvamiesten kanssa juoksulenkillä Lauttasaaressa, Väyrynen muistelee.

Väyrynen tapasi Bushin myös presidentti Mauno Koiviston Yhdysvaltoihin tekemillä valtiovierailuilla Ronald Reaganin ja Bushin presidenttikausilla.

– Mauno Koivistolla ja Bushilla oli erittäin hyvä henkilökohtainen suhde, joka vaikutti myös maiden välisiin suhteisiin, Väyrynen arvioi.

– Heidän välillään oli luonteiden yhteensopivuutta, henkilökohtaista kemiaa.

Väyrysen mukaan Bushin toiminta ensimmäisen Persianlahden sodan yhteydessä 1990-luvun alussa kuvastaa hyvin hänen harkitsevaista toimintatapaansa.

– Silloin Bush keskeytti hyökkäyksen Irakiin. Sittemminhän hänen poikansa myöhemmin vähemmän harkitulla tavalla toteutti Irakin valtauksen, mikä on aiheuttanut tavattoman suuria ongelmia koko tuolle alueelle ja myös Euroopalle ja Suomelle, Väyrynen arvioi.

Väyrysen mukaan isä ja poika Bush olivat presidentteinä eri puusta veistettyjä.

– Pojan harkintakyvyssä oli suuria puutteita, kuten Irakin sota erityisesti osoittaa.

STT–TUOMAS SAVONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE