Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Veikkauksen osuus digitaalisesta rahapelimarkkinasta laski 5 prosenttiyksikköä – “kriittinen raja” lähestyy

Arja Jokiaho

Veikkaus kertoo, että sen vuoden 2022 tulos pysyi edellisvuoden tasolla ollen 680 miljoonaa euroa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Veikkaus käynnisti kansainvälisen yritysten välisen liiketoimintansa alkuvuodesta uuden arpajaislain voimaantulon jälkeen.

– Tulevaisuudessa, liiketoiminnan vakiintuessa Fennica Gamingin odotetaan kasvavan merkittäväksi osatekijäksi Veikkauksen liiketoiminnassa, Fennica Gamingin toimitusjohtaja Timo Kiiskinen sanoo tiedotteessa.

Koronakriisi on vaikuttanut osaltaan myös Veikkauksen toimintaan, mutta vuonna 2022 Veikkauksen pelisalit sekä kaksi kasinoa olivat auki koko vuoden. Myös lähes kaikki peliautomaatit olivat koko vuoden auki normaalisti.

– Kuluttajakäyttäytyminen kivijalan myyntipaikoissa ei ole kuitenkaan palautunut samanlaiseksi kuin ennen koronaa, mikä näkyy Veikkauksen pelisalien kävijämäärissä. Lisäksi vuonna 2021 automaattipelaamiseen tulleet pakolliset tappiorajat ovat laskeneet pelaamisen volyymia automaattipelaamisessa. Myös Ukrainan sota ja siitä aiheutunut yleinen kuluttajien epävarmuus ja ostovoiman lasku ovat osaltaan vaikuttaneet Veikkauksen pelien kysyntään, Veikkauksen CFO Regina Sippel sanoo.

Veikkauksen tunnetuimman pelin Loton pelikate laski reippaasti eli 7,9 % edellisvuoteen verrattuna.

Veikkauksen vuosi 2022:

  • Veikkaus-konsernin liiketoiminnan varsinaiset tuotot vuonna 2022 olivat 1 070,8 milj. euroa ja tulos 670,7 milj. euroa.
  • Vuoden 2022 osalta Veikkauksen kokonaistuloutus valtiolle oli 716,3 milj. euroa sisältäen tuloksen lisäksi arpajaisveron.
  • Emoyhtiö Veikkaus Oy:n vuoden 2022 tilikauden pelitoiminnan tuotto eli pelikate oli 1 070,6 milj. euroa (-2,7 % verrattuna vuoteen 2021).
  • Veikkaus Oy:n liikevoitto, 680,3 milj. euroa, oli edellisen vuoden tasolla samoin kuin tulos, 680,0 milj. euroa.
  • Veikkaus Oy:n pelikatteesta 49,7 % tuli fyysisistä myyntipaikoista ja 50,3 % digitaalisesta kanavasta.
  • Tunnistautuneen pelaamisen osuus kaikesta Veikkaus Oy:n pelaamisesta vuonna 2022 oli 79,5 % (+3,5 prosenttiyksikköä).

VEIKKAUS OY:N osuus koko Suomen digitaalisesta rahapelimarkkinasta on jatkanut laskuaan ja oli 2022 enää 53 prosenttia, jossa laskua oli 5 prosenttiyksikköä. Kriittisenä rajana pidetty 50 % lähestyy siis kovaa vauhtia.

Suomen digitaalinen rahapelimarkkina oli vuonna 2022 hieman yli miljardi euroa, josta muualle kuin Veikkauksen palveluun pelattiin H2 Gambling Capitalin estimaatin mukaan noin 470 miljoonaa euroa. Suomessa käydäänkin parhaillaan keskustelua lisenssimalliin siirtymisestä, jolloin myös ulkomaiset yhtiöt voivat tarjota ja markkinoida pelejään Suomessa.

DEMOKRAATTI uutisoi viimeksi tammikuussa, että seuraavassa hallitusohjelmassa linjataan Veikkauksen yksinoikeusjärjestelmän muutoksista. Aikaisintaan lisenssimalliin voitaisiin siirtyä jo parin vuoden sisällä.

Rahapelijärjestelmän vaihtoehtoja selvitetään parhaillaan sisäministeriön alaisessa hankkeessa. Selvitys on tarkoitus saada valmiiksi jo huhtikuun puoleenväliin mennessä tulevia hallitusneuvotteluja varten.

Selvityksen tavoitteena on arvioida rahapelaamisen nykyistä yksinoikeusjärjestelmää suhteessa arpajaislain tavoitteisiin ja tarkastella muissa maissa käytössä olevia rahapelijärjestelmiä. Selvityksessä tarkastellaan etenkin verkossa pelattavia kasino- ja vedonlyöntipelejä.

Demokraatti kyseli puolueiden kantoja Veikkauksen asemaan jo syyskuussa, ja sittemmin asiat ovat edenneet joutuisasti.

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma ilmaisi tammikuussa selvän viestin puolueen muuttuneesta ajattelusta. Puolueella on voimassa oleva puoluekokouspäätös Veikkauksen aseman säilyttämisestä nykyisellään, mutta käytännössä kanta on jo muuttunut.

– Näemme tilanteen muutoksen niin, että emme halua myöskään päästää Veikkauksen tilannetta alle sen kriittisen 50 prosentin rajan. Hyväksymme sen muutoksen, joka on tapahtunut yhteiskunnassa ja ulkomaisessa rahapelaamisessa.

Heinäluomankin mukaan seuraavan hallituksen on linjattava lisenssijärjestelmään siirtymisestä hallitusohjelmassa.

– Koska puolueen ohjelmatyö kulkee tietenkin vähän hitaammin, virallista kantaa ei ole, mutta olemme eduskuntaryhmässä puhuneet, että lisenssijärjestelmään siirtyminen tullaan tekemään ja linjaamme siihen liittyvät tarkemmat kannat, kun selvitys valmistuu ja saamme siitä vielä lisätietoa.

YHTIÖ kertoo tiedotteessaan myös toimistaan pelihaittojen ehkäisemiseksi. Uusi arpajaislaki on mahdollistanut tunnistautuvan pelaamisen kautta saatavan datan hyödyntämisen pelihaittojen ehkäisyssä.

– Datan avulla pystymme analysoimaan pelaajien pelikäyttäytymistä ja siinä tapahtuvia muutoksia riskialttiin pelaamisen tunnistamiseksi. Pelaajadataa hyödyntäen toteutimme vuoden 2022 aikana yli 2 000 huolenpitosoittoa asiakkaillemme. Haluamme, että pelaaja pysähtyy oman pelaamisensa äärelle ja hyödyntää tarvittaessa tarjoamiamme pelaamisen hallinnan välineitä kuten pelirajoja ja peliestoja, Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE