Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Venäjä aikoo liittää neljä Ukrainaan kuuluvaa aluetta itseensä jo huomenna – Putin pitää linjapuheen

LEHTIKUVA / AFP / NATALIA KOLESNIKOVA

Neljä Venäjän miehittämää ukrainalaisaluetta tullaan liittämään virallisesti osaksi Venäjää huomenna, kertoo Kremlin edustaja Dmitri Peskov. Alueilla pidettiin toissa päivänä päättyneet valekansanäänestykset Venäjään liittymisestä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

”Kansanäänestysten” virallisten mutta valheellisten tulosten mukaan reilusti yli 90 prosenttia äänestäneistä olisi kannattanut eroa Ukrainasta.

Peskovin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää huomisessa tilaisuudessa merkittävän linjapuheen.

Peskov kertoi uutistoimisto Itar-Tassin haastattelussa, että Putin tulee niin ikään tapaamaan Venäjän nimittämät Donetskin, Luhanskin Zaporizhzhjan ja Hersonin alueiden johtajat huomenna Moskovassa.

Hersonin nukkehallitsija Kirill Stremousov laittoi jo myöhään keskiviikkona sosiaaliseen mediaan yhteiskuvan kaikista neljästä miehitettyjen alueiden johtajasta kertoen, että nelikko on saapunut Moskovaan.

Ukraina on kehottanut länsimaita kiristämään pakotteita ja lisäämään asetoimituksia Ukrainalle valekansanäänestysten vuoksi.

Länsimaat ovat tuominneet äänestykset valheellisina, eivätkä tunnusta niiden tuloksia.

Venäjä liitti itseensä Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan kahdeksan vuotta sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE