Ulkomaat
30.4.2024 05:11 ・ Päivitetty: 30.4.2024 05:11
Venäjä iski ohjuksin Odessaan, useita kuolleita
Venäjän maanantaina Odessaan tekemässä ohjusiskussa on kuollut ainakin viisi ihmistä, BBC:n venäjänkielinen palvelu kertoo.
Aiemmin maanantaina kuolleita kerrottiin olleen kaksi. Iskussa haavoittui lisäksi ainakin 32 ihmistä, joiden joukossa oli myös kaksi lasta ja yksi raskaana oleva nainen. Yhden lapsen tilan kerrotaan olevan erittäin vakava.
Isku oli alueen kuvernöörin Oleh Kiperin mukaan vahingoittanut asuintaloja ja siviili-infrastruktuuria.
Kiperi kertoi, että Venäjä käytti alustavien tietojen mukaan iskussaan rypälepommein varustettua ohjusta. Hän muistutti, että rypälepommeja käytetään ennen kaikkea ihmisiä vastaan.
Venäjän asevoimat ei ole kommentoinut Odessan iskua.
SAKSAN hallitus julkisti maanantaina uuden apupaketin Ukrainalle, mihin kuuluu sekä taloudellista että sotilaallista tukea. Tuoreeseen apupakettiin sisältyy muun muassa kymmenen rynnäkköpanssarivaunua ja niiden varaosia sekä ilmatorjuntakalustoa.
Venäjän täysimittaisen sodan aloittamisen jälkeen Saksa on tukenut Ukrainaa aseellisen materiaalin muodossa noin 5,2 miljardin euron edestä. Lisäksi Saksa on osallistunut ukrainalaisjoukkojen kouluttamiseen.
Valkoinen talo ei puolestaan ole Kyiv Independentin mukaan vielä paljastanut Ukrainaan lähetettävän avun tarkkaa määrää tai sen aikataulua. Tiedottaja Karine Jean-Pierre sanoi maanantaina, ettei asiasta kerrota operatiivisen turvallisuuden takaamiseksi.
YHDYSVALTAIN jättimäinen Ukraina-tukipaketti hyväksyttiin pitkän väännön jälkeen aiemmin huhtikuussa ja sen suuruus on noin 60 miljardia dollaria.
Lisäksi Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin kertoi viime viikolla, että Ukrainalle annetaan kuuden miljardin lisätuki, johon sisältyy muun muassa ilmapuolustusammuksia.
Yhdysvallat on ollut Ukrainan sotaponnistuksen suurin yksittäinen tukijavaltio, ja kongressin umpisolmu oli johtanut pahaan ammuspulaan Ukrainassa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.