Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjä karkottaa kolme norjalaista ja kahdeksan japanilaista diplomaattia

LEHTIKUVA / AFP Alexander Nemenov
Venäjän ulkoministeriö.

Venäjä karkottaa kolme norjalaista ja kahdeksan japanilaista diplomaattia vastatoimena sille, että maat karkottivat aiemmin saman verran venäläisiä diplomaatteja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Venäjän ulkoministeriö sanoo tiedotteessa Norjan epäystävällisen linjan aiheuttaneen vakavaa vahinkoa maiden välisille suhteille. Se syytti Norjaa sotilaallisen avun antamisesta Ukrainalle ja piti venäläisten diplomaattien karkotuspäätöstä perusteettomana.

Norja karkotti huhtikuun alussa kolme venäläistä diplomaattia. Maan ulkoministeri Anniken Huitfeldt kommentoi Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle, ettei ole yllättynyt Venäjän toimista.

-  Seisomme edelleen yhtenä rintamana liittolaistemme kanssa Venäjän aggressiota vastaan ​​ja osoitamme tukemme Ukrainalle, ministeri sanoi.

Japanin Venäjä syytti siirtyneen “avoimen vihamieliselle Venäjän-vastaiselle kurssille”. Japani ilmoitti aiemmin huhtikuussa karkottavansa kahdeksan venäläistä diplomaattia ja lopettavansa venäläisen kivihiilen tuonnin. Venäjän ulkoministeriön tiedotteen mukaan Japani hylkää “ystävälliset ja rakentavat” välit Venäjän kanssa.

Karkotukset ovat jatkoa Venäjän vastatoimille, joita se on tehnyt länsimaiden ja Japanin Ukrainan sodan vuoksi tekemien päätösten vuoksi. Tiistaina Venäjä kertoi karkottavansa neljä ruotsalaista diplomaattia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE