Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

4.6.2023 06:48 ・ Päivitetty: 4.6.2023 06:48

Venäjän ilmaisku surmasi 2-vuotiaan lapsen – ainakin 20 loukkaantui

AFP / LEHTIKUVA / VITALII MATOKHA
Ukrainalaisia palomiehiä tauolla Venäjän sairaalaan tekemän ohjusiskun raivaus- ja sammutustöissä Dniprossa 26. toukokuuta.

Ukrainassa kaksivuotias lapsi on saanut surmansa ja ainakin 20 ihmistä on loukkaantunut Venäjän lauantaina tekemässä ilmaiskussa Dnipron kaupungin pohjoispuolella, kertoi alueen kuvernööri Serhi Lysak sunnuntaiaamuna.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lysakin mukaan iskussa tuhoutui kaksi kaksikerroksista rakennusta, joiden mukana muun muassa 10 kotia. Tytön ruumis oli löydetty iskussa romahtaneen talon raunioista.

Asiasta uutisoivat muun muassa ukrainalaismediat Kyiv Independent ja Ukrainska Pravda.

Isku tehtiin lauantai-iltana Dnipron välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Pidhorodnen kaupunkiin.

Lysak sanoi iskussa loukkaantuneen viisi lasta, joista kolme on saanut vakavia vammoja. Lysakin mukaan raunioissa uskotaan olevan edelleen ihmisiä loukussa.

UKRAINAN presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Telegram-kanavallaan iskun osuneen kahden kaksikerroksisen asuintalon väliin.

-  Venäjä osoittaa jälleen olevansa terroristivaltio. Venäläiset tulevat kantamaan vastuun kaikista valtioomme ja kansaamme kohdistuneista teoista, Zelenskyi kirjoitti viestissään.

Maan keskiosissa sijaitseva Dnipro on hieman yli 100 kilometrin päässä Etelä-Ukrainan rintamalinjasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU