Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjän poliisi luopuu huumesyytteistä tutkivaa toimittajaa vastaan – Ivan Golunov pääsee kotiarestista

Toimittaja Ivan Golunov vapautettiin tiistaina kotiarestista.

Poliisi luopuu syytteistä venäläistä tutkivaa toimittajaa Ivan Golunovia vastaan, kertovat venäläisviestimet.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sisäministeri Vladimir Kolokoltsevin mukaan Golunov vapautuu kotiarestista tänään.

Golunoville luettiin lauantaina huumesyytteet kokaiinista ja muuntohuume mefedronista. Syytteet olivat raskaat, ja niistä olisi voinut seurata jopa 20 vuoden vankeus.

Golunovin mukaan syytteet ovat tekaistuja, ja johtuvat hänen toimittajan työstään. Toimittaja oli kotiarestissa odottamassa jutun käsittelyä.

Golunovin asianajajan Sergei Badamshinin mukaan mistään kotietsinnässä poliisin mukaan takavarikoiduista tavaroista ei ole löytynyt Golunovin sormenjälkiä. Jo aikaisemmin on kerrottu, ettei Golunovin virtsasta ole löytynyt merkkejä huumeista.

Liki 24 000 ihmistä oli tiistaihin mennessä ilmoittanut Facebookissa olevansa kiinnostunut osallistumaan Golunovin puolesta järjestettävään mielenilmaukseen keskiviikkona.

Sisäministeri Kolokoltsevin on pyytänyt presidentti Vladimir Putinia erottamaan Moskovan läntisen osan poliisipäällikön ja Moskovan huumepoliisin päällikön Golunovin pidätyksen vuoksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE