Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Venäläisten kiinteistökaupat Suomessa ovat olleet kovassa kasvussa – SDP:n Kymäläinen: “Järeämpiä keinoja tarvitaan”

Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) ei ihmettele yhtään, että keskustelu ulkomaalaisten kiinteistökaupoista Suomessa on käynyt kuumana viime aikoina.

Demokraatti

Demokraatti

– Kuten viimeistään nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ja Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan osoittavat, meidän on yhä tärkeää muistaa maantieteellinen sijaintimme ja suhtautua asiaan reaalipoliittisesti, Kymäläinen toteaa tiedotteessa.

Hän viittaa puolustusministeriön selvitykseen, josta käy ilmi, että nykylainsäädäntö ei anna riittävästi mahdollisuuksia puuttua kauppoihin, joiden voidaan epäillä uhkaavan kansallista turvallisuutta.

– Järeämpiä keinoja siis tarvitaan.

Kymäläisen jättämästä uudesta lakialoitteesta käydään tänään lähetekeskustelu eduskunnan täysistunnossa. Se koskee EU- ja Efta-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistökauppoja.

Aloitteen kantavana teemana on palata soveltuvilta osin vuosituhannen vaihteessa kumottuun luvanvaraisuuslainsäädäntöön.

– Alkuvuoden aikana venäläisten kiinteistökaupat Suomessa ovat olleet huomattavassa kasvussa. Ostot kohdistuvat erityisesti Kaakkois-Suomeen. Kauppojen määrän lisääntyminen ei yksinään anna aihetta huoleen, mutta huolta herättää se, että ostojen joukossa voi olla kohteita, jotka kiinnostavat esimerkiksi strategisessa mielessä, Kymäläinen huomauttaa.

Hänen mukaansa lisäksi huolena ovat muuten huoltovarmuuden kannalta tärkeät alueet, arvokkaat pinta- ja pohjavesialueet sekä metsä- ja maatalousalueet.

– Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että huolehdimme kansallisesta turvallisuudestamme sekä huoltovarmuudestamme kaikin mahdollisin keinoin. Tähän tarvitsemme lakimuutosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE