Politiikka
13.9.2022 14:40 ・ Päivitetty: 13.9.2022 14:40
Venäläisten turistiviisumit puhuttavat – nyt myös Pekka Haavisto kertoo kantansa
Suomessa on keskusteltu paljon siitä, että Baltian maat ja Puola aikovat lopettaa Schengen-viisumien myöntämisen venäläisille turisteille, mutta Suomi ei ole tekemässä vastaavia rajoituksia.
Suomi on jo aiemmin rajoittanut venäläisten turistiviisumien käsittelyä syyskuun alusta alkaen noin 10 prosenttiin siitä, kuinka paljon viisumeita myönnettiin elokuussa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kommentoi kuumana käyvää keskustelua tänään medialle. Hänen mukaansa Puolassa ja Baltian maissa on käytetty turvallisuusperiaatetta.
– Eli kaikki Venäjän kansalaiset muodostavat näiden maiden näkökulmasta turvallisuusuhan. Meillä tietysti suojelupoliisi tekee omat arvionsa, mutta meillä ei tällaista vastaavaa arviota ole tehty. Tässä on oikeuskansleri ollut myöskin mukana päätöksenteossa. Virkamiehet tekevät sen, mikä on laillisesti mahdollista, Haavisto vastaa.
Haavisto sanoo, että koronaa edeltävään tasoon verrattuna turistiviisumeja myönnetään tällä hetkellä Suomessa ehkä noin kaksi prosenttia.
– Tämä on valtava pudotus turistiviisumimäärissä, mutta niitä ei ole totaalisesti kielletty.
– Suomi on nostanut EU:ssa esiin sen, että Schengen-viisumit voi meidän puolesta kokonaan kieltää, mutta se pitää tehdä laillisessa järjestyksessä. Se vaatisi EU:lta päätöksentekoa Schengen-kokonaisuudessa. Tällaisia laillisen pohjan muutoksia ei ole vielä tehty EU:n puolella. Siitä johtuen näitä ei voi meidän ymmärtääksemme jäsenmaat yksittäin tehdä. Tässähän on nyt tapahtumassa se, että jäsenmaat alkavat tehdä yksittäin toimenpiteitä. Se ei ole meidän tavoitteiden mukaista, vaan tämä pitäisi tehdä kerralla koko EU:n alueella, Haavisto sanoo.
Haavistolta kysyttiin myös, ovatko Baltian maat ja Puola toimineet väärin, kun he ovat kieltäneet venäläisiltä turistiviisumit.
– Emme halua ottaa tähän kantaa, mutta meillä oikeuskansleri on käynyt tämän kokonaisuuden läpi ja pyritään toimimaan aina laillisesti, hän vastasi.
Viron ulkopoliittisen instituutin johtajan Kristi Raikin mukaan Baltian ja Puolan linjaukset evätä maahantulo venäläisiltä ovat saaneet suoran tuen EU-komissiolta.
Pekka Haavisto, onko kiveenhakattua, että itsenäisesti Suomi ei muuta kantaansa?
– Suomella ei ole sellaista arviota tällä hetkellä, että kaikki Venäjän kansalaiset muodostaisivat turvallisuusuhan, Pekka Haavisto vastaa.
PERUSSUOMALAISTEN PUHEENJOHTAJA Riikka Purra lähetti tänään julkisuuteen tiedotteen otsikolla ”Venäläisten huvimatkat Suomeen estettävä kokonaan – mahdollista, jos tahtoa on”.
Vaikka lainsäädäntöpohjaa ei tällä hetkellä olisi, Purra sanoi, että eduskunta säätää ja muuttaa lait Suomessa tarpeelliseksi katsomallaan tavalla.
– Jos tahtoa on, lainsäädäntöpohja viisumien täyssululle voidaan asettaa eduskunnan enemmistön tekemillä lainsäädäntömuutoksilla, hän totesi.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) puhui aiemmin tänään EU-parlamentissa. Myös hän otti kantaa viisumipolitiikkaan yleisellä tasolla.
– Ei ole oikein, että samalla kun Venäjä tappaa Ukrainassa siviilejä, venäläiset turistit matkustavat vapaasti Euroopassa. Viisumien myöntämistä on rajoitettava voimakkaasti. EU:n ja Venäjän viisumihelpotussopimuksen soveltamisen täydellinen keskeyttäminen on tässä tilanteessa perusteltu, muttei yksinään riittävä päätös, Marin muotoili.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.