Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

2.12.2025 07:12 ・ Päivitetty: 2.12.2025 07:12

Verohallinto: Miesten ja naisten palkkakuilu ennallaan – Eniten palkkatuloja nelikymppisillä

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Pääomatulojen jakautumisessakaan ei ole tapahtunut muutosta kymmenessä vuodessa: valtaosa pääomatuloista kertyy edelleen miehille.

Miesten ja naisten välinen palkkakuilu ei ole kaventunut kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana, käy ilmi Verohallinnon tilastoista. Ikäluokista suurimmat palkkatulot olivat viime vuonna 40-49-vuotiailla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuodesta 2014 vuoteen 2024 naisten palkkatulojen määrä kasvoi vajaat neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin miehillä, Verohallinto kertoo. Euromääräisesti miesten palkkatulot kasvoivat kuitenkin kymmenessä vuodessa noin 2,3 miljardia enemmän kuin naisten.

- Tämä johtuu siitä, että miesten palkkatulojen lähtötaso oli naisia korkeampi, sanoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnon tiedotteessa.

Myöskään palkkatulojen mediaanit eivät ole kymmenessä vuodessa juuri muuttuneet miesten ja naisten välillä.

- Erot miesten ja naisten palkkatulojen mediaaneissa olivat kutakuinkin yhtä suuria vuonna 2024 kuin ne olivat kymmenen vuotta aiemmin. Viime vuonna miesten mediaanipalkkatulo oli 37 723 euroa ja naisten 32 291 euroa vuodessa, tiedotteessa kerrotaan.

MYÖSKÄÄN pääomatulojen jakautumisessa sukupuolten kesken ei ole tapahtunut muutosta kymmenessä vuodessa, vaan valtaosa pääomatuloista kertyy edelleen miehille. Viime vuonna pääomatuloista 71,7 prosenttia kertyi miehille. Vuonna 2014 luku oli 69,8 prosenttia.

Luovutusvoitoissa, verotettavissa vuokratuloissa ja osingoissa miesten osuus on kasvanut sekä lukumääräisesti että euromääräisesti vuodesta 2014.

- Euromääräisesti miesten osuus näissä pääomatuloissa on vieläkin suurempi kuin lukumäärissä mitattuna. Se kertoo siitä, että miesten keskimääräiset pääomatulot ovat keskimäärin suurempia kuin naisten, ylitarkastaja Luokkanen sanoo.

VEROHALLINNON mukaan suomalaisten saamat tulot jakautuvat nyt ikäluokkien kesken eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Viime vuonna eniten tuloja kertyi 40-49-vuotiaiden ikäluokalle, yhteensä 37,8 miljardia euroa.

Vielä vuonna 2014 suurin tulonsaajien ikäluokka oli 50-59-vuotiaat.

Pääomatuloja saatiin eniten viime vuonna 50-59-vuotiaiden ryhmässä, kun kymmenen vuotta aiemmin tilastoissa eniten pääomatuloja saivat 60-69-vuotiaat.

- Ikäluokista merkille pantavaa on, että 60-69-vuotiaiden palkkatulojen osuus on kasvanut kymmenessä vuodessa. Se kertoo toisaalta eläkeiän noususta, mutta myös siitä, että eläkkeellä tehdään aiempaa enemmän töitä, Luokkanen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU