Talous
1.11.2023 11:00 ・ Päivitetty: 1.11.2023 09:47
Veropäivä lähestyy taas – asiantuntija kertoo, minne katsoa: ”Joillekin varakkaille se on osin vapaaehtoista”
Veropäivää vietetään taas ensi keskiviikkona, kun media saa julkistaa Verohallinnolta saamansa vuoden 2022 verotiedot. Lauri Finér muistuttaa, että julkistettavista tiedoista puuttuu valtaosa kaikkein varakkaimpien tuloista.
Verokysymyksiin erikoistunut Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Finér sanoo, että läpinäkyvyyttä voitaisiin lisätä kirjaamalla verovapaat pääomatulot sekä suuret perinnöt ja lahjat julkisiin verotietoihin. Hän lisäisi ylipäänsä suurten omistusten julkisuutta, koska näin myös Venäjää koskevat talouspakotteet toimisivat tehokkaammin.
– Ilmeisin verotietojen julkisuuteen liittyvä puute on, että monille kaikkein varakkaimmille verotietojen julkisuus on tosiasiallisesti osittain vapaaehtoista. Esimerkiksi sijoitusyhtiöihin tai vakuutuskuoriin kertyneet tulot eivät näy henkilöiden julkisissa verotiedoissa, sillä niitä ei verojulkisuuden näkökulmasta luokitella heidän tulokseen vaan sijoitusyhtiön tuloksi.
Finér käy säätiön sivuilla julkistetussa blogikirjoituksessa aihetta läpi perusteellisesti.
– Niin muualla länsimaissa kuin Suomessa miljardöörejä on tietenkin vähän, mutta suhteellisen matala verotus koskee myös muita varakkaita, joiden tuloista iso osa kertyy pääomista. Suomessakaan verotus ei ole keskimäärin progressiivista suurituloisimmalle prosentille, sillä pääomien tuotot keskittyvät heille ja niitä verotetaan suhteessa kevyemmin.
Suomalaisissa vakuutuskuorissa on tällä hetkellä sijoituksia noin 50 miljardin euron arvosta.
– Niistä hyötyvät ennen muuta varakkaat, sillä piensijoittajille kohdalla rahoituslaitosten perimät varsin korkeat palkkiot syövät ison osan tuotosta.
Finérin mukaan varakkaiden yksityishenkilöiden omistuksia ja niistä kertyneitä tuottoja on tällä hetkellä mahdoton selvittää julkisten tietojen perusteella.
– Tämä johtuu siitä, ettei yhtiöiden tai sijoitustuotteiden omistuksesta ole Suomessa julkista rekisteriä. Suomalaisten yhtiöiden tilinpäätökset on toimitettava julkiseen kaupparekisteriin, mutta tietoa niiden tosiasiallisista edunsaajista eli omistajista saa vain hyvin rajoitetusti.
– Pörssiyhtiöiden kohdalla julkisuus on hieman laajempaa, sillä jo viiden prosentin omistukset on ilmoitettava eli liputettava muiden osakkaiden etujen varmistamiseksi. Lisäksi kotimaisten sijoittajien pienemmätkin suorat pörssiomistukset ovat julkisesti saatavilla arvopaperikeskuksesta, kun omistuksia ei hallita ole hallintarekisterin kautta.

VEROPÄIVÄNÄ julkaistavat verotiedot antavat puutteellisen kuvan suomalaisten tuloista ja heidän maksamistaan veroista.
– Siksi verotietolistojen kärjessä keikkuvat ensi viikollakin suuryhtiöiden johtajat, jotka saavat valtaosan palkkiostaan palkkana, joka näkyy lähes kokonaan verotiedoissa. Toinen ryhmä veropäivän listausten kärjessä ovat vuonna 2022 isoja yrityskauppoja tehneet yksityishenkilöt. Heistäkään aivan kaikki eivät listauksilta löydy, sillä kaupat on voitu tehdä sijoitusyhtiön lukuun, jolloin tulotiedot eivät ole julkisia, ellei myyntivoittoja ole nostettu osinkoina ulos.
Läpinäkyvyyden puute johtaa Finérin mukaan siihen, että yhteiskunnan vallankäyttäjiä ja heidän taloudellisia intressejään ei pystytä kattavasti valvomaan.
– Ihmisten ja yhteisöjen tietojen julkisuudesta päätettäessä on välttämättä haettava tasapainoa läpinäkyvyyden hyötyjen sekä esimerkiksi yksityisyyden suojan ja turvallisuuden välillä. Kaikkien tietojen ei tarvitse olla julkisia, mutta nykytilanteelle on vaikea löytää perusteita.
– On epäreilua, että verotietojen julkisuus ei ole tasapuolista ja joillekin varakkaille se on osin vapaaehtoista. Tilanteen korjaaminen edellyttää lakimuutoksia.
Finérin mielestä yksinkertainen parannus olisi lisätä julkisiin verotietoihin sellaiset verovapaat tulot, joista kerätään jo nyt tarvittavat tiedot veroilmoituksilla.
– Myös perintöjen ja lahjojen sekä niistä maksettujen verojen kokonaismäärien julkistaminen saajakohtaisesti voisi olla suhteellisen helppoa, sillä Verohallinto kerää nämä tiedot verotusta varten. Tällöin julkistuksille voitaisiin asettaa alaraja, jolloin esimerkiksi alle 100 000 euron saannot eivät olisi julkisia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.