Politiikka
6.10.2019 15:47 ・ Päivitetty: 6.10.2019 15:47
Veturinkuljettajien työnseisaus pysäyttää pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen maanantaina
Veturinkuljettajien työnseisaus sotkee pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen maanantaina. Rautatiealan unioni kertoo, että Helsingin VR lähiliikenneyksikön veturinkuljettajat eivät saavu maanantaina kello 3–9 alkaviin vuoroihin.
Työseisauksen vaikutus heijastuu kuitenkin pitkälle maanantai-iltaan, koska jos veturinkuljettajan työvuoro olisi alkanut vaikka kello 9 ja kestänyt kello 18 asti, myöskään mitään tälle vuorolle kuuluvaa junaa ei ajeta. Kello 9 jälkeen alkavat vuorot ajetaan.
Lakko koskee kaikkia pääkaupunkiseudun lähijunia, eli Helsingistä saapuvia ja sieltä lähteviä lähijunia, myös Riihimäelle ajavia R- ja Z-junia, kertoo Rautatiealan Unionin Helsingin veturinkuljettajien osaston varapuheenjohtaja Topi Lajunen STT:lle.
Lakkoon osallistuvat Lajusen mukaan kaikki veturinkuljettajat, joiden työvuoro alkaisi kello 3–9. Heitä on Lajusen mukaan kolmisensataa. Kaukoliikennettä työnseisaus ei koske.
Työnseisauksen kerrotaan olevan vastalause työnantajan tulkinnalle ja toiminnalle, jossa se ulottaa työnantajan direktio-oikeuden työntekijän vapaa-ajalle.
VR kertoo STT:lle tiedottavansa työseisauksen vaikutuksista pian.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.