Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Video ministeristä lähti kiertämään – “Puistattavaa”

Lehtikuva

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) vieraili eilen Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa. Sen seurauksena hän on joutunut eri toten kokoomuslaisten ivan kohteeksi. Sosiaalisessa mediassa kiertää ohjelmasta napsaistu 17 sekunnin pätkä, jossa Saramo kommentoi julkisen talouden tasapainottamista sanomalla, että sen aika on tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa on yksi videota jakavista.

“Opetusministeri Saramon puheenvuoro kertoo puistattavalla tavalla vasemmistovihreän hallituksen käsityksen vastuusta. Eletään rumasti tulevien sukupolvien piikkiin. Toimet lykätään surutta tuleville hallituksille. Tallainen politiikka on hyvinvointiyhteiskunnan pahin uhka.”

Saramo kommentoi Sarkomaalle asiaa.

“Minusta on puistattavaa että jopa kokoomuksen kansanedustaja lähtee jakamaan tällaista kesken lauseen katkaistua pätkää ja tällaisella saatteella. Some on tietysti täynnä vääristelyä, mutta että uskottavinakin esiintyvät tahot vajoavat näin alas ei kyllä kerro hyvää tilanteesta.”

Toinen kokoomuslainen, pormestariehdokas Juhana Vartiainen pilkkasi niin ikään Saramoa twiitissään.

“Jotkin haastattelut muodostavat oman parodiansa. Hallitus on ryhdikkäästi sitoutunut siihen, että jokin seuraava hallitus tasapainottaa julkistalouden.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE