Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Vielä vuosi sitten kilisteltiin, mutta kyltit kertoivat jo, mitä tuleman pitää

Pääkirjoitukset

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Työväenlehtipäivää on vietetty maaliskuun ensimmäisellä viikolla vuodesta 1973 lähtien. Näin siksi, että Demokraatin edeltäjän Työmiehen ensimmäinen numero ilmestyi 2.3. vuonna 1895. Demokraatti täytti siis kunnioitettavat 125 vuotta viime vuonna ja juhlat sen kunniaksi järjestettiin 4.3. lehden toimituksessa Ympyrätalossa Helsingin Hakaniemessä. Oi niitä aikoja.

Rane Aunimo

Demokraatti

Sattuneesta syystä juhlat ovat jääneet mieleen monella tavalla kirkkaammin kuin monet muut vastaavat hengennostajaiset. Uutiset Kiinan Wuhanista leviämään lähteneestä koronaviruksesta olivat jo täyttäneet uutispalstat myös Suomessa, mutta täysin ei vielä tiedetty, mitä tuleman piti tai mitä siitä pitäisi ajatella.

Vieraiden vastaanottoa varten asennettiin kylttejä, joissa ohjeistimme jo valmiiksi: “Ei kättelyä”. Kaikki eivät kylttejä huomanneet, ja jokusen kanssa käteltiinkin, kun tarkkaavaisuus petti tai kieltäytyminen olisi tuntunut epäkohteliaalta. Vain pari viikkoa myöhemmin yhteiskunta sulkeutui ja melkein kaikki meni kiinni. Alkoi uusi aika, jota elämme edelleen.

Työtä ei silti ole vähemmän kuin ennen, päinvastoin.

Tänä vuonna vastaanottoa työväenlehtipäivän tai muunkaan vuoksi ei järjestetä. Ei kätellä eikä kilistellä, ainakaan porukalla. Maailma on muuttunut, eikä pelkästään hyvään suuntaan. Mutta maljoja voi ja kannattaa nostaa ellei muuten niin mielessään.

Demokraatti elää 126-vuotiaana tasapainoisempaa tilannetta kuin vuosiin. Ei ollenkaan ilmeinen juttu yleisen mediaturbulenssin keskellä. Kaksi peräkkäistä plusmerkkistä talousvuotta, toinen vieläpä historiallisen koronakriisin keskellä, ei ole kuitenkaan tullut ilman uhrauksia. Väkeä talossa on vähemmän kuin ennen, ja vyötä on kiristetty muutenkin. Työtä ei silti ole vähemmän kuin ennen, päinvastoin. Jotkut muutoksista taas osuvat paremmin ajan henkeen ja vaatimuksiin. Sen minkä aikakauslehti ajankohtaisuudessa häviää, sen lehti taustoissa ja tarinoissa voittaa. Uutisten hektisyys elää nyt verkkolehdessä, jolla riittää lukijoita.

Silti media keskittyy ja sitä tuetaan muita Pohjoismaita huonommin. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho muistutti Demokraatin juhlaseminaarissa tasan vuosi sitten, että mielipiteen ilmaisemiselle on kyllä nykyään valtavasti mahdollisuuksia, mutta oikeus vastaanottaa tietoa – se mitä perustuslaissamme sanotaan – on uhattuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE