Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreältä poliitikolta kova väite: Rajat kiinni -tulkinta oli bluffia

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Hanna Holopainen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 15. marraskuuta.

Marinin hallituskaudella kesäkuussa 2022 eduskunnan hallintovaliokunta sai pitkän kokoustamisen jälkeen aikaiseksi mietinnön rajavartiolaista. Valiokunta käytti erityisen paljon energiaa lain 16 pykälän muokkaamiseen, josta se sorvasi opposition perussuomalaisten ja kokoomuksen tuella, yksimielisesti, “rajat kiinni” -version. Tai sellaisena keskittämispykälää julkisuudessa esiteltiin.

Simo Alastalo

Demokraatti

Pykälän perusteella piti olla mahdollista sulkea itärajan kaikki raja-asemat ja keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanotto Suomen ja Venäjän rajalla. Turvapaikanhaku piti voida tällaisessa tilanteessa keskittää esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle.

SAMAA tulkintaa rajavartiolain 16 pykälästä ovat pitäneet nyt esillä myös nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.), kunnes kaikkien raja-asemien sulkeminen törmäsi viikon alkupuolella apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiseen.

Viime kaudella hallintovaliokuntaan kuulunut vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kertoo Demokraatille pitäneensä “rajat kiinni” -tulkintaa bluffina jo kesällä 2022.

– Totuus on se, että pykälään ei tullut mitään merkittäviä muutoksia, koska se tosiasiallinen oikeus hakea turvapaikkaa on siellä laissa sisällä. Se on aina olemassa. Se pykälä (16) ei poista sitä, Holopainen sanoo nyt eduskunnassa.

Iltalehti on perjantaina uutisoinut, että samalla kannalla on julkisista puheistaan huolimatta myös Orpon hallitus, jonka päätösmuistiossa todetaan yksiselitteisesti, ettei itärajaa saada kokonaan suljettua turvapaikanhakijoilta edes sotatilassa. Holopainen kertoo yrittäneensä selittää samaa asiaa toimittajille jo kesällä 2022.

– Yritin sanoa, että enhän olisi muuten ollut mukana siinä mietinnössä. Analyysi oli se, että laki toimii juuri näin (mahdollistaa turvapaikan hakemisen).

HOLOPAISEN mukaan edellisen kauden oppositiopuolueilla kokoomuksella ja perussuomalaisilla oli poliittinen paine korostaa kaikissa tilanteissa toimivansa Marinin hallitusta paremmin.

– Tämä liittyi koronan hoitamiseen ja oikeastaan kaikkeen. Sitten he jäivät oman narratiivinsa vangeiksi eivätkä tunnistaneet sitä tosiasiaa, että hallituksessa oli tehty (rajavartiolain valmistelussa) oikeuskehikosta kattava analyysi ja toimittu sen perusteella.

Holopainen katsoo kokoomuksen ja perussuomalaisten politisoineen rajavartiolain valiokuntakäsittelyn ja ajautuneen sen takia nurkkaan.

– Osa poliitikoista varmasti ymmärsi tämän ja osa ei aidosti ymmärtänyt. He lupasivat asioita ja halusivat asemoitua niin, että he pelastivat Suomen lakimuutoksella. Se ei vain ollut totta.

– Se mitä tapahtuu nyt on jatkumoa aikaisemmalle. Nyt olisi täysin mahdotonta sanoa, että viesti silloin ei ollut totta.

Holopainen kuitenkin myöntää, että tiukoissa itärajan sulkemista koskevissa lausunnoissa voi olla kyse myös viestin lähettämisestä Venäjälle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE