Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Viime vuonna tehtiin lastensuojeluilmoitus yli 76 000 lapsesta – ministeri kertoo tänään lastensuojelun ongelmien ratkaisusuunnitelmista

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo puoliltapäivin lastensuojelun ongelmien ratkaisusuunnitelmista. Saarikolta odotetaan näkemyksiä muun muassa lastensuojelun valvonnasta ja laitoshoidon tilanteesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen keväinen yllätystarkastus Nuorten Ystävien ylläpitämään Pohjolakotiin paljasti koulukodin toiminnassa suuria puutteita. Lapsia on kohdeltu muun muassa mielivaltaisesti, nöyryyttävästi tai tavoilla, joilla puututaan lasten perusoikeuksiin.

Viime vuonna tehtiin lastensuojeluilmoitus yli 76 000 lapsesta. Kaikkiaan ilmoituksia tehtiin viime vuonna liki 140 000, joten laskennallisesti yhtä lasta kohden tehtiin keskimäärin melkein kaksi ilmoitusta. Ilmoitusten määrä kasvoi selvästi vuodesta 2016.

Vuoden 2017 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna noin 18 000 lasta ja nuorta. Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli yli 55 000 lasta ja nuorta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE