Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Viimeisiä nauloja vähävaraisten arkkuun” – eläkejärjestöstä hallituksen toimet ovat karmeaa katseltavaa

iStock

Hallituskauden viimeisen kehysriihen päätökset eivät miellytä Eläkkeensaajien keskusliittoa. Sen mielestä ne osoittavat, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille.

Marja Luumi

Demokraatti

– Koko kauden harjoitettu linja on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa, EKL:n hallitus arvostelee mainiten opiskelijat, lapsiperheet ja eläkeläiset, joille luvattiin maat ja mannut ennen vaaleja.

Hallitus lupaa takuueläkkeeseen noin 9 euron kuukaudenkorotuksen – yhteensä 10 miljoonaa euroa, joka koskettaa reilua 100 000 eläkeläistä. Lisäksi lääkekattoa lasketaan 5 miljoonalla eurolla.

EKL pitää näitä mitättöminä toimina hallituskaudella tehtyjen leikkausten ja indeksijäädytyksen rinnalla. Liitto varoitti hallitusohjelman julkistamisen jälkeen vuonna 2015 säästöpäätösten vaikutuksista heikoimmassa asemassa oleviin.

– Kaikki sen jälkeen tehdyt selvitykset ovat vain vahvistaneet tuolloin esittämiämme huolia. Hallitus ei ole koko kautensa aikana näitä tietoja kuunnellut.

“Hallitus on osoittanut, että se viis veisaa heikoimmistamme.”

EKL muistuttaa, että valtion talouden näkymä on parantunut.

Lisää aiheesta

– Olisi ollut kohtuullista, että siitä olisivat päässeet osalliseksi myös ne, joilta on suhteessa viety eniten.

Liitto odotti, että edes vuoden vaihteessa tehdyt perusturvan indeksijäädytykset olisi kompensoitu ja ensi vuodelle suunnitellusta jäädytyksestä luovuttu. Hintalappu olisi ollut 200 miljoonaa euroa.

– Nyt tehdyt päätökset alkavat olla niitä viimeisiä nauloja vähävaraisten arkkuun tällä vaalikaudella. Hallitus on poliittisilla valinnoillaan osoittanut, että se viis veisaa heikoimmistamme, EKL päättelee.

Huomisen kynnyksellä 2016 -tutkimuksessa kävi ilmi, että eläkkeensaajien mielestä heidän äänensä ei kuulu yhteiskunnassa tarpeeksi.

– Hallituksen kehysriihi oli tästä taas karmaiseva esimerkki. Toivottavasti kaikki, joihin hallituksen kova linja on tällä vaalikaudella iskenyt, muistavat käydä äänestämässä seuraavissa eduskuntavaaleissa, Eläkkeensaajien keskusliiton hallitus patistaa kannanotossaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE