Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Villi ehdotus kansanedustajalta – “1000 km/h huippunopeudella Helsingistä Jäämerelle muutaman pysäkin kautta kiitävä hyperloop”

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esittää “tunnin junaa” Lappiin.

Demokraatti

Demokraatti

“Koska Jäämeren rautatien rakentaminen ei ole edennyt, eikä etene useisiin vuosiin, kannattaisi meidän hylätä tämä pian vanhentuneeseen teknologiaan perustuva hanke ja korvata se ”tunnin junalla” Lappiin eli hyperloopilla. Hyperloopilla olisi monia etuja eikä vähiten se, että sen radan konstruktio on sellainen ettei se aiheuta porovahinkoja ja minimoi haitat poroelinkeinolle. 1000 km/h huippunopeudella Helsingistä Jäämerelle muutaman pysäkin kautta kiitävä hyperloop olisi melkoinen kilpailuvaltti Lapin matkailulle ja Suomen teollisuudelle”, Kärnä maalailee tiedotteessaan

Kärnä laskee, että hankkeesta saataisiin myös huikea piristysruiske kotimaan teollisuudelle.

“Suomen tulisi hankkia valmis konsepti ja suunnittelu joltain patentit omistavalta yritykseltä, jonka jälkeen valmistaa komponentit täällä kotimaassa. Osaamista meillä kyllä riittää. Tuloksena olisi tuhansia uusia työpaikkoja. Olisi äärettömän tärkeää, että aloittaisimme hankkeen suunnittelun jo nyt hyvissä ajoin. Jäämeren radan kanssa on saikattu yli 100 vuotta ilman tuloksia. Jos nyt paahtaisimme hyperloopia etupeltoon, saattaisi jotain alkaa seuraavan 5-10 vuoden sisällä tapahtuakin.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE