Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajat ovat olleet näkyviä hahmoja. Moni muistaa niin Johannes Koskisen (sd.), Annika Lapintien (vas.), Johanna Ojala-Niemelän (sd.) kuin nyttemmin Antti Rinteen (sd.) – kaikki valiokunnan puheenjohtajia.

Harvemmin julkisuudessa ovat, toki omasta halustaankin, valiokuntien virkamiehet. Tässä artikkelissa tutustutaan yhteen heistä, perustuslakivaliokunnan niin kutsuttuna ykkösneuvoksena työskennelleeseen Matti Marttuseen.

Valiokuntaneuvos Marttunen siirtyi maaliskuun alusta töihin oikeusasiamiehen kanslian kansliapäälliköksi.

Marttunen toppuuttelee ja huomauttaa, että valiokunta päättää viime kädessä aina kaikista asioista.

– En väheksy valtaelementtiä, joka kirjoitustyöhön lausunnon tai mietinnön sävyn kannalta voisi sisältyä. Mutta korostan, että valiokunta valmistavassa keskustelussa määrittää ennakkoon myös kirjoitustyön lopputuloksen. Kirjoitustyön jälkeen yksityiskohtaisessa käsittelyssä lausunto tai mietintö luetaan ääneen valiokunnalle sana sanalta. Valiokunta käy asiasta perusteellista keskustelua toisinaan yksittäisiä sanavalintoja tarkkaan punniten. Joka vaiheessa valiokunta määrittää lopputulokset. Tilanteessa, jossa olisi syntymässä oikeudellisesti kyseenalainen ratkaisu, tehtävämme on tuoda se valiokunnan tietoon, hän kuvaa neuvosten tehtäviä.

Marttunen ei halua lähteä kommentoimaan poliitikkojen edesottamuksia tietyissä yksittäisissä käsittelyssä olleissa asioissa.

Yleisellä tasolla hän toteaa, että valiokuntien valiokuntaneuvosten ja sihteerien integriteetti tai työrauha pitää turvata.

– He ovat toimijoita, jotka ovat politiikan ulkopuolella.

Vaikka perustuslakivaliokunta ottaa toisinaan oikeudellisesti kantaa poliittisesti hyvin kiistanalaisiin uudistushankkeisiin tai muihin erityiskysymyksiin, Marttunen on ei koe tulleensa poliittisesti painostetuksi valiokuntatyössään.

Matti Marttunen laskee omalta työuraltaan tähän asti kolme vaihetta. Nyt on alkamassa neljäs. (Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…)

Perustuslakivaliokunnan ovi. (Kuva: Lehtikuva)

Ensiksi hän työskenteli yliopistolla ja teki väitöskirjaa. Se käsittelee nuorten rikollisuuden seuraamusjärjestelmää eli rangaistuskäytäntöä. Hän väitteli vuonna 2008.

Tämän jälkeen alkoi toinen vaihe, kun hän siirtyi oikeusministeriöön. Seurasi viiden vuoden periodi, jossa Marttunen eteni nopeasti yhdeksi rikoslain päävalmistelijoista.

Vuodesta 2013 saakka hän on ollut eduskunnassa, ensin puolitoista vuotta lakivaliokunnassa valiokuntaneuvoksena ja 2014 syksystä perustuslakivaliokunnassa. Vuodesta 2016 hän oli valiokunnan ykkösneuvos eli kanslian esimies.

Marttunen aloitti maaliskuun alusta oikeusasiamiehen kanslian kansliapäällikkönä, mikä on siis tähänastisen uran neljäs steppi eteenpäin.

Työpaikka on Marttuselle sikäli mutkan kautta tuttu, että hänen isänsä Raino Marttunen toimi pitkään oikeusasiamiehen esittelijäneuvoksena.

– Onhan täällä jännä kulkea, kun ne jotka ovat olleet vähänkään pidempään, tuntevat isän, Marttunen sanoo.

Marttusen äiti, oikeusnotaari, puolestaan työskenteli oikeuskanslerin virastossa, joten omena ei ole kauas puusta pudonnut.

Marttusen isän isä oli maanviljelijäperheen poika, varsinainen juristisuku ei siis kuitenkaan ole kyseessä.

– Faija, minä ja siskoni ollaan juristeja. Oli jotenkin pienestä pitäen ihan selvää, että minusta tulee juristi. Oikeastaan lukiokin meni siinä ajatuksessa, että kirjoittaisin sellaisista aineista hyvin, joista saa riittävän hyvät lähtöpisteet oikeustieteelliseen.

Lukion Marttunen kävi Vantaan Martinlaaksossa.

Oikeusasiamiehen kansliaan siirtymisessä Marttusta houkutti se, että tarjolla on enemmän johtamiskokemusta sekä laillisuusvalvonta, jonka hän kertoo kiinnostaneen aina.

– On hyvä tehdä erilaisia asioita työelämässä.

Ulkoapäin katsottuna monien eduskunnan valiokuntien työ näyttää virkamiesten kannalta raa’alta puurtamiselta. Lakiesityksiä tulee pikavauhdilla pöydälle ja asioilla on usein tavaton kiire. Perustuslakivaliokunnan neuvosten on muututtava salamana mietintöjen ja lausuntojen pohjiksi.

Marttunen myöntää pitkät työpäivät, mutta katsoo eduskunnan työrytmin tarjoavan myös kompensaatiota.

– Mutta ei sitä pääse pakoon, että työ on luonteeltaan poikkeuksellisen hektistä ja kun siihen yhdistyy se, että virheisiin ei ole varaa. Se vaatii tietynlaista luonteenlaatua. Minä todella tykkäsin ja rakastin työtä, jota tein. Vaikka se on kiireellistä ja raakaa, se on sisällöllisesti mielekästä. Pääsin päivittäin aitiopaikalta seuraamaan johtavien valtiosääntöjuristien argumentaatiota ja oma ammatillinen osaaminenkin kehittyi, Marttunen sanoo viitaten perustuslakivaliokunnan käyttämiin asiantuntijoihin.

Hän ei halua nostaa ketään heistä ylitse muiden.

– Mutta ehkä erityismaininnan voi todeta siitä, että toisin kuin muissa tehtävissä eläkkeellejäminen myös tarkoittaa eläkkeellejäämistä, mutta perustuslakivaliokunnan asiantuntijat jatkavat.

Marttunen näkee isona haasteena sen, että Suomessa on niin vähän valtiosääntöoikeudesta väitelleitä. Hän pitää mahdollisena, että tilanne paranee tulevaisuudessa.

– Tehtyäni paljon läheistä yhteistyötä kaikkien valtiosääntöoikeuden professorien kanssa olen kuullut, että tällä hetkellä valtiosääntöoikeuden projektit yliopistoissa ovat aika lailla suosittuja ja täynnä. Koko ajan on etsitty uusia asiantuntijoita perustuslakivaliokunnan käytöön ja sellaisia on löydettykin. Tarvittaisiin vielä lisää ja monipuolisia.

Monipuolisuudella Marttunen tarkoittaa sitä, että nyt monien asiantuntijoiden tutkimusintressit ovat aika lailla keskittyneet yksittäisiin perustuslain asiakokonaisuuksiin.

– He eivät välttämättä muissa kysymyksissä ole sillä tavalla käytettävissä kuin vain oman alansa tutkimusaiheessa. Monipuolisuus tarkoittaa asiantuntijoita, joita voidaan periaatteessa kuulla asiassa kuin asiassa. Joitain nuoria juristeja on tähän kategoriaan jo noussutkin.

Marttusen mukaan Suomessa perusoikeusjuridiikkaan on ollut enemmän kiinnostusta kuin institutionaaliseen valtiosääntöoikeuteen.

Perusoikeustutkimuksesta myös väitellään enemmän.

– Siihen liittyvä juridiikka on kiistatta olennainen osa perustuslakivaliokunnan työtä.

– Mutta valiokunnan tehtäviin kuuluvat myös institutionaaliset valtiosääntöoikeudelliset kysymykset, esimerkiksi valtioelinten toimivallan jako. Tähän ei samassa määrin ole kiinnostusta nuorempien suunnalta, Marttunen huolehtii.

Marttunen ei lähde erityisesti ruotimaan perustuslakivaliokunnan jäseninä kulloinkin toimineiden kansanedustajien osaamista.

– Valiokunnasta kuitenkin aina löytyy ihmisiä, jotka oppivat hyvin nopeasti hyviksi perustuslakituntijoiksi joko taustansa vuoksi tai tekemällä kotiläksynsä hyvin.

Marttunen oli valiokuntaneuvoksena kolmen perustuslakivaliokunnan ja neljän valiokunnan puheenjohtajan aikana, jo edellä mainittujen Koskisen, Lapintien, Ojala-Niemelän ja Rinteen.

– Kyllä minulla on sellainen käsitys, että on he ovat olleet tehtävään hyvin motivoituneita ja sen tosissaan ottavia. He ovat kaikki osanneet asettua hyvin rooliinsa ja välttää roolissaan päivän politiikkaa. Olen tullut hyvin toimeen kaikkien kanssa.

Marttunen sanoo, että neuvoksella pitää olla luottamukselliset välit puheenjohtajaan, varapuheenjohtajaan kuin jäseniinkin.

– Osa puheenjohtajista on halunnut käydä enemmän keskusteluja, osa vähemmän. Neuvoksen keskeisiin tehtäviin kuuluu olla aina tavoitettavissa. Korostan edelleen, että valiokunta tekee kaikki päätökset. Se tarkoittaa, etteivät myöskään puheenjohtajat kokouksen ulkopuolelta saa vaikuttaa valiokunnan kantojen lopputuloksiin. (Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen…)

Kansanedustaja Annika Lapintie (vas.) johti perustuslakivaliokuntaa 2015–2019. (Kuva: Lehtikuva)

Suomessa on viime vuosina keskusteltu paljon perustuslakivaliokunnan käyttämistä asiantuntijoista. Milloin heidän on nähty politisoituneen, milloin heitä on kuunneltu liikaa tai milloin heitä yksinkertaisesti on vain liian vähän tai vääränlaisia. Kritiikkiä on kohdistunut myös valiokuntaan itseensä, muun muassa sieltä tulleisiin tietovuotoihin ja siihen, että siellä takerruttaisiin lainsäädännössä lillukanvarsiin.

Marttunen sanoo ymmärtävänsä, että hallituksesta esitetään – olivat vuorollaan vastuussa ketkä tahansa – näkökulmia, joiden mukaan perustuslakivaliokunnan kannat vaikeuttavat päätöksentekoa. Suomalaisessa järjestelmässä on vahva perustuslaillinen ennakkokontrolli.

– Jos tosiasioita katsotaan, valtaosa hallituksen esityksistä hyväksytään eduskunnassa suunnilleen hallituksen esityksen mukaisina, Marttunen kuitenkin muistuttaa.

– Aika harvoin ongelmat ovat sellaisia, että hanke kariutuu. Jos joku tekisi tutkimusta, kuinka monta lakihanketta perustuslakivaliokunnan kannat ovat kaataneet, niitä ei ole monia. Vaikka valiokunta löytäisi valtiosäännön kannalta välttämättömiä tarpeita muuttaa esitystä, lopputulos on usein sellainen, että mietintövaliokunta kykenee muutokset tekemään.

Marttunen pitää hyvänä suomalaista järjestelmää, jossa lainsäädäntö saatetaan jo eduskunnan ennakkokontrollissa perustuslainmukaiseksi.

– Jos ajatellaan hallinnollisia reformeja, olisi aika lailla ongelmallista, jos ne jälkikontrollin keinoin todettaisiin perustuslain vastaisiksi.

Tänä päivänä korona tuo lisämausteet päätöksentekoon. Jotkut ovatkin todenneet koronakeskustelun suorastaan hukkuvan juristeriaan.

– Kaikkien pitäisi ymmärtää, että viranomaistoimivaltuuksien täytyy noudattaa perustuslakia ja se ei ole keneltäkään pois, Marttunen sanoo.

Korona-asioita on hoidettu myös valmiuslakia käyttämällä eikä laki sovellu parhaalla mahdollisella tavalla terveyskriisiin. Perustuslakivaliokunta onkin jo viime keväänä nimennyt tarpeen uudistaa valmiuslakia. Marttunen itse ei virkamiehenä lähde uudistustarpeita yksilöimään.

Poliitikkojen painostusta Marttunen ei siis koe työssään perustuslakivaliokunnassa kokeneensa.

– Minusta se on osoitus siitä, että poliitikot arvostavat perustuslakivaliokuntaa eikä valiokunnan kannanmuodostuksesta tule käytäväkeskusteluita. Pidän tätä myös yhtenä osoituksena siitä, että perustuslakivaliokunta on onnistunut suhteellisen hyvin varjelemaan omaa integriteettiään.

Eritoten Sipilän (kesk.) kauden sote-asioista puhutti jälkikäteen myös virkamiesten rooli suhteessa poliittiseen päätöksentekoon.

Eduskunnan tiedonsaantioikeutta selvittäessään valiokunta antoi ministeriön virkatasolle kovia moitteita siitä, ettei valiokuntaan tullut riittävästi tietyistä soten yksityiskohdista tietoa.

Marttunen toteaa, ettei ministeriöitten virkamiesten tehtävä eduskunnassa tai valiokunnissa ole toimia hallituksen poliittisena jatkeena vaan palvella tiedonsaantioikeutta päätöksenteon taustoja valaisten.

– Tämä pätee molempiin suuntiin. Poliitikot pysyttäytyvät omassa roolissaan. He ovat päätöksentekijöitä, mutta antavat virkamiehille riippumattoman tilan ja mahdollisuuksien mukaan käynnistävät virkamiesten tehtäviksi taustaselvityksiä, jossa kartoitetaan eri vaihtoehtoja päätöksiksi.

– Mutta eivät virkamiehetkään saa lähteä politiikan jatkeeksi. Tämä on hienosyinen tasapaino, joka on ajan myötä syntynyt.

Keskeiseksi asiaksi perustuslakivaliokunnan työn kehittämisessä Marttunen nimeää sen käyttämien asiantuntijoiden kaartin lisäämisen.

Myös perustuslakivaliokunnan resurssit omaan valmistelutyöhön pitää turvata. Nyt valiokunnassa on kolme täysipäiväistä ja yksi osa-aikainen valiokuntaneuvos. Tähän mennessä määrällä on pärjätty. Vielä 1990-luvulla neuvoksia oli vain yksi.

Perustuslakituomioistuinta Marttunen ei Suomeen halua. Silti hän näkee, että jossain määrin perustuslaillista jälkikontrollia voisi tehostaa.

Hän viittaa keskusteluun perustuslain 106 pykälästä, jonka mukaan ”jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle”.

Jälkikontrollia voisi tiukentaa, mikäli ristiriidan ”ilmeisyys” poistettaisiin pykälästä.

Marttunen kuitenkin muistuttaa, että on niin korkeimman oikeuden kuin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja, joissa otetaan merkityksellisellä tavalla esiin perustuslaillisia näkökohtia nostamatta erityisesti perustuslain pykälää 106 tikunnokkaan.

Kansalaisten perusoikeuksien toteutumista vahtivat myös laillisuusvalvojat, joka Marttusen tuore työpaikka oikeusasiamieskin on.

– Myös muilla viranomaistahoilla olisi syytä kiinnittää huomiota perusoikeuksien toteutumiseen käytännössä. Se on asia, jota ei vain lainsäädännöllä ratkaista, Marttunen painottaa.

Viime aikoina ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tapauksen jälkeen on käyty keskustelua myös siitä, miten ministerivastuuasiat pitäisi eduskunnassa käsitellä.

Puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) vahvistaisi eduskunnan suuren salin sijaan perustuslakivaliokunnan roolia.

Kuin yhä istuisi perustuslakivaliokunnassa, Marttunen ottaa tähänkin asiaan vain varovaisesti kantaa.

– Kyllä asiasta on tuoreimpien tapauksien nojalla syytä käydä keskustelua, mitä on nyt käytykin. Ministerivastuulaki on säädetty kuitenkin jo 22 vuotta sitten miltei sata vuotta vanhojen perusratkaisujen pohjalta. Saattaisi olla asiallista tehdä perustavanlaatuinen selvitys.

Perustuslakivaliokunnan ovi. (Kuva: Lehtikuva)