Näin linjaa valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen tuoreessa kolumnissaan VM:n sivuilla.

– Aiemmin puhuttiin lähes yksinomaan ilmastonmuutoksesta. Nyt keskusteluun on tullut mukaan luonnon monimuotoisuuden ja talouden yhteys, jota hahmotti vastikään taloustieteilijä Partha Dasguptan raportti The Economics of Biodiversity, Majanen kirjoittaa.

Majasen mukaan luontokato on hyvä esimerkki ongelmasta, joka ei ratkea automaattisesti tuotantotapojen muutoksella tai teknologialla, vaan vastassa ovat todelliset rajat, jotka täytyy päätöksissä huomioida.

Majanen kuvaa kestävyyden kolmen osa-alueen muodostavan kehän, jonka kokonaispohdinta voi olla vaikeaa ja vie meidät jopa epämukavuusalueelle.

– On hyvä muistaa, että Suomi on jo historiassa edistänyt kaikkia kolmea näkökulmaa ja onnistunutkin siinä viimeisen sadan vuoden aikana paremmin kuin moni muu maa. Talous on usein keskusteluissa korostunut, mutta myös sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä olemme huolehtineet monilla toimilla.

Majasen mukaan kolmen eri kestävyyden yhteistarkastelu ja keskinäisriippuvuuksien ymmärtäminen on jatkossa yhä tärkeämpää.

– Vastakkainasettelun sijaan on siirryttävä näkemään, miten vahva julkinen talous on edellytys hyvinvoinnin kasvattamiselle ja miten sosiaalisesti eheä yhteiskunta tukee talouskasvua. Samalla vihreä siirtymä voi luoda työllisyyttä ja tuottavuuskasvua. Sosiaalisesti kestävä vihreä siirtymä voi puolestaan tarvita tuekseen sosiaalisia investointeja, Majanen kirjoittaa.

Majasen mukaan käytännössä tarvitaan konkreettisia tavoitteita jokaiselle kestävyyden osa-alueelle sekä tavoitteita kuvaavia mittareita.

Majanen toteaa, että yhteistyötä on vahvistettava niin valtionhallinnon sisällä kuin yhteyksissä yliopistoihin, tutkimuslaitoksiin, yrityksiin, kolmannen sektorin toimijoihin kuin myös muiden maiden kanssa.

– Kestävän kasvupolitiikan perusajatuksena on vahvistaa suotuisaa kehitystä ja estää epäsuotuisa kehitys. Suuren mittakaavan äkkinäiset korjausliikkeet tulevat kalliiksi ja voivat olla jopa mahdottomia. Esimerkkejä on paljon, kuten muun muassa Itämeren tilanne. On paljon viisaampaa alun alkaen ymmärtää päätösten erilaiset vaikutukset ja huomioida kestävyyden osa alueet.

– Hyvinvointitalouden tavoitteiden ja mittareiden määrittely vaatii vielä tarkentamista, mutta käytännössä hyvinvointitalous tarkoittaa sitä, että päätökset tehdään sillä perusteella, mikä niiden vaikutus on nykyisten että tulevien sukupolvien hyvinvointiin. Nykyisinkin talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen. On samalla hyvä muistaa, että kasvu- ja hyvinvointipolitiikkaa tehdään aina rajoitteiden vallitessa. Näitä rajoitteita asettavat niin julkisen talouden kestävyys kuin myös luonnon kantokyky. Julkisen talouden kestävyyden ja luonnon kantokyvyn turvaaminen voidaankin nähdä tulevien sukupolvien hyvinvoinnin turvaamisena.

Majasen mukaan hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja kestävä kasvupolitiikka vaativat kolmen kestävyyden näkökulman vahvistamista samanaikaisesti.

– Ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kasvupolitiikka edellyttää, että ymmärrämme näiden kestävyyden näkökulmien välisen yhteyden ja yhteensovittamisen tarpeen. Päätösten on perustuttava laajaan ymmärrykseen siitä, mikä luo hyvinvointia meille ja tuleville sukupolville. Tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvinvointiin emme saa tuhota.

– Parhaimmillaan kestävällä kasvupolitiikalla voidaan luoda hyvän kehä, jossa taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen kestävyys tukevat toisiaan. Tämä vaatii kuitenkin yhteistyötä ja kokonaisvaltaista näkökulmaa sekä julkisella sektorilla että yhteiskunnassa laajemminkin, Majanen päättää.