Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VM:n muistio: Osakesäästötili pienentää verotuloja 160 miljoonaa euroa vuodessa – Harakka: ”Summalla voisi rahoittaa perhevapaamallin JA maksuttoman toisen asteen”

Sosialidemokraattien valtiovarainvastaava, kansanedustaja Timo Harakka jatkaa Twitterissä keskustelua hallituksen kaavailemasta osakesäästötilistä ja sen vaikutuksista.

Demokraatti

Demokraatti

Harakka jakaa julkaisunsa yhteydessä kuvan, missä kerrotaan valtiovarainministeriön oma arvio  osakesäästötilin tuomista verotulojen menetyksestä. VM:n mukaan summa olisi noin 160 miljoonaa euroa.

– 160 miljoonalla voisi rahoittaa tasa-arvoisemman perhevapaamallin JA maksuttoman toisen asteen kaikille. Esimerkiksi, Harakka painottaa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sai syksyn budjettineuvotteluissa ajettua läpi niin kutsutun osakesäästötilin, joka on astumassa voimaan vuonna 2020.

Tällä hetkellä osakkeita myytäessä niistä pitäisi maksaa aina luovutusvoittoveroa. Uudistuksen myötä veroja ei tässä vaiheessa tarvitsisi maksaa, jos varat sijoitettaisiin tilin sisällä eteenpäin vaikkapa toisiin osakkeisiin.

Lisää aiheesta

Vero maksettaisiin vasta, kun tililtä nostetaan rahaa tai tilin suuruus ylittää euromääräisen katon. Kokoomus on korostanut, miten sijoitussäästötilin avulla saataisiin lisättyä kansankapitalismia, siis tavallisten kansalaisten piensijoittamista. Tilille olisi tulossa 50 000 euron katto. Tällä tarkoitetaan sitä enimmäissummaa, jota verovapaus koskisi.

Harakka nosti osakesäästötilin esiin jo heti samana päivänä, kuin budjettiriihen tuloksia esiteltiin. Hän huomautti, miten ylärajasta huolimatta uusi väline hyödyttää lähinnä pankkeja ja niitä, joilla on jo valmiiksi suuri sijoitusvarallisuus.

– Vain neljä prosenttia suomalaisista omistaa useampaa kuin neljää osaketta, joilla käydä kauppaa. Varakkain prosentti omistaa osakkeista lähes puolet. Tavallisen suomalaisen säästämistä ei estä verotus, vaan se ettei jää säästöjä. Piensijoittaja hyötyy eniten tuloveron alennuksista pieni- ja keskituloisille, joka on SDP:n linja, hän painotti.

Keskiviikkona Harakka toi esiin, miten valtiovarainministeriön työryhmä ennakoi kymmenien miljoonien eurojen veromenetyksiä joka vuosi, sillä se voi estää ulkomaille maksettavien osinkojen verottamisen.

Perjantaina asiaan saatiin lisää varmuutta, kun valtiovarainministeriö julkaisi ”Kysymyksiä ja vastauksia piensijoittajan osakesäästötilistä” -nimisen muistion, johon Harakkakin viittaa Twiitissään.

Ministeriön oman selvityksen mukaan osakesäästötilin verovaikutukset riippuvat siitä, ”miten houkuttelevaksi pienisijoittajan osakesäästötili koetaan ja kuinka paljon niitä otetaan käyttöön.”

”Valmistelun yhteydessä on arvioitu, että esimerkiksi vuonna 2025 uudistus pienentäisi valtion verotuloja noin 160 miljoonaa euroa, jos taloudessa ja pörssin kehityksessä ei tapahdu suuria muutoksia viime vuosiin nähden”, raportissa todetaan.

Lisäksi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän veropoliittinena asiantuntija Lauri Finér huomauttaa myöhemmin Harakan alkuperäisen julkaisun synnyttämässä keskusteluketjussa, miten osakesäästötili aiheuttaa valtiovarainministeriön raportin mukaan riskin satojen miljoonien veromenetyksestä ulkomaille vuosittain.

– VM:n raportissa kuvataan satojen miljoonien riskiä veromenetyksestä ulkomaille vuosittain, jota ei ikinä saada takaisin. Varovainen arvio 56 miljoonaa euroa per vuosi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE