Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Voiko tiedusteluvaltuutettu olla riippumaton? – lausunnoissa kävi ilmi selkeä ristiriita

Laajenevien tiedustelutoimivaltuuksien valvojaksi suunnitellun tiedusteluvaltuutetun riippumattomuus herättää huolta lausunnonantajissa.

Oikeusministeriön mukaan moni lausunnonantaja on pitänyt ongelmallisena sitä, että valtioneuvosto nimittäisi tiedusteluvaltuutetun. Useat lausunnonantajat pitävät myös ehdotusta tehtävän määräaikaisuudesta pulmallisena valtuutetun riippumattomuuden kannalta.

Kyse on siitä, että tiedusteluvaltuutetun on määrä valvoa puolustus- ja sisäministeriön alla toimivien yksiköiden toiminnan lainmukaisuutta ja perustuslainmukaisuutta. Nämä ovat valtioneuvoston alaisia toimijoita, ja ehdotetussa valtioneuvosto nimittäisi valtuutetun.

– Meidän on aika vaikea löytää vaihtoehtoa tälle nimittämismenettelylle. Tämäntyyppiset lainvalvojat, kuten tietosuojavaltuutettu, nimittää meillä valtioneuvosto. Mutta jatkovalmistelussa toki mietitään, olisiko tuota mallia syytä muuttaa, sanoo erityisasiantuntija Anu Mutanen.

Hänen mukaansa riippumattomuuskysymys nousi esille monessa lausunnossa, muttei kuitenkaan suurimmassa osassa. Kokonaisuutena katsoen tiedusteluvaltuutettuun suhtauduttiin myönteisesti.

Sisä-, oikeus- ja puolustusministeriöt ovat tänään julkistaneet yhteenvetonsa tiedustelulakiluonnoksiin saaduista lausunnoista. Tiedustelulakien valmistelu jatkuu niiden pohjalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE