Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

18.12.2023 14:11 ・ Päivitetty: 18.12.2023 14:11

VTV nosti esiin ratainvestointien hankeyhtiöiden riskejä – Lulu Ranne: Ihan oikeisiin asioihin kiinnitetty huomiota

LEHTIKUVA / EEVA-MARIA BROTHERUS
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.).

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on kertonut pitävänsä hankeyhtiömallia ratainvestointien suunnittelussa ongelmallisena valtiontalouden kannalta, vaikka nykyiset hankeyhtiöt Turun Tunnin Juna, Suomi-rata ja Itärata ovat toimineet sen mukaan tehokkaasti.

Johannes Ijäs

Demokraatti

VTV ei suosittele hankeyhtiöitä rataverkon suurten investointien suunnitteluun. Sen mukaan hankeyhtiömallilla ei ole vielä havaittu syntyneen merkittäviä suunnittelutyön kustannussäästöjä.

VTV kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen lainsäädäntö ei tunnista hankeyhtiötä valtion rataverkon suunnittelijana.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kommentoi VTV:n tarkastuskertomusta Demokraatille tänään eduskunnassa. Hän on kirjoittanut asiasta myös viestipalvelu X:ään.

Ranne sanoo, että yhtiöiden toimivuutta arvioidaan.

– Toistaiseksi yhtiöt ovat olleet suunnitteluyhtiöitä. Toki se on erilainen, jos olisi kyse varsinaisesta rakentamisesta ja rakentamisyhtiöstä. Nyt seurataan tarkkaan ja arvioidaan toimivuutta.

X:ssä hän on todennut, että toistaiseksi on ollut kyse suunnitteluyhtiöistä, joista Marinin hallitus päätti.

– Jatkossa on tarvetta paitsi uudistaa osakassopimuksia ja yhtiöjärjestyksiä sekä varmistaa mahd avoin rahankäyttö myös pitää auki mahdollisesta rakentamisesta vastaava taho, hän on kirjoittanut.

– Painotamme entistä vahvemmin riskinarvioita sekä kustannusten hillintää ja kokonaisuuden hallintaa. Taloudelliset riskit eivät saa olla kestämättömiä, hän on myös todennut.

DEMOKRAATILLE Ranne painottaa, että auki pitää olla sekin vaihtoehto, että isojen ratahankkeiden rakentamiset siirrettäisiin Väylävirastolle.

– Se on yksi vaihtoehto. Ei se mene näin, että kun ollaan perustettu yhtiöt suunnittelua varten, niin sitten ne olisivat myöskin rakentamista varten. Se vaatii tosi isoja muutoksia.

Hän toteaa, että hankeyhtiöt ovat olleet monella tapaa melko nopeita ja ketteriä.

– Mutta osakeyhtiölaki mahdollistaa tietojen julkisuuden rajaamista, hän huomauttaa ja tuntuu pitävän tätä ongelmallisena, kun on kyse myös verorahoista.

– Ihan oikeisiin asioihin siinä VTV:n raportissa kiinnitetään huomiota.

ORPON hallitus on toteuttamassa suurista raidehankkeista vain Turun tunnin juna -hankkeen, jonka rakentamisen on määrä käynnistyä Espoo-Salo-oikoradan rakentamisen ja Salo-Kupittaa-yhteysvälin parantamisella.

Hallitusohjelman mukaan hallitus vie eteenpäin lentoratahanketta varaamalla määrärahat lentoratahankkeen suunnitteluun ja valmistellen lentoradan toteuttamispäätöksen. Muilta osin Tampereen ja Helsingin välisen Suomi-radan valmistelu kuitenkin keskeytetään. Itäradan hankeyhtiön toiminta jatkuu.

Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi Turun Tunnin Junan jatkoaskelista lokakuussa. Rakentamisvaihetta varten valtio varautuu osana investointiohjelmaa pääomittamaan 460 miljoonalla eurolla rahoitusta kokoavaa yhtiötä, jonka osakkaina voivat valtion lisäksi olla kunnat. Turun Tunnin Juna Oy:llä on vahva tahto toteuttaa suunnittelun ohella myös rakentaminen itse.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU