Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

VU-kysely: Alle neljännes siirtäisi sote-palvelut maakuntien vastuulle

iStock

Vain alle neljännes kansasta haluaisi siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut maakuntien vastuulle. Tiedot selviävät Verkkouutisten ja Nykypäivän Kantar TNS:llä teettämästä kyselytutkimuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yli puolet kyselyyn vastanneista on puolestaan sitä mieltä, että palvelut pitäisi säilyttää nykyisellään. Reilu viidennes ei osannut ilmaista kantaansa asiaan. Tällä hetkellä sote-palvelut ovat kuntien tai kuntayhtymien vastuulla.

Eniten kannatusta palvelujen siirtäminen maakuntien vastuulle sai vihreiden äänestäjiltä, joista 46 prosenttia kannattaa siirtoa. Eniten siirtoa vastustavat perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat.

Kyselystä ilmenee myös, että sote-palvelujen järjestämisvastuun siirtoa maakunnille kannattavat muuhun Suomeen verrattuna enemmän Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvat.

Hallitus ajaa rakennemuutosta, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat siirtymässä maakunnille.

Tutkimukseen vastasi noin tuhat suomalaista. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE