Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Vuoden valtuutettu

Vuoden valtuutettu -finalisti Jani Kokko: ”Tulevaisuuden Muurame on elinvoimainen sivistyskunta – koulutuspalveluihin panostaminen on tärkeää”

34-vuotias muuramelainen Jani Kokko on finalisti Demokraatin ja SDP:n Vuoden valtuutettu -kilpailussa.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Jani Kokko on toiminut Muuramessa SDP:n kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2009. Hän toimii kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana ja Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtajana. Kokko on väitöskirjatutkija.

Miksi lähdit kuntapolitiikkaan – millaisiin asioihin haluat vaikuttaa?

– Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Tutuilta ja tuntemattomilta tuli paljon palautetta siitä, mikä milloinkin on vialla – tiet on huonosti hiekotettu ja aurattu, päiväkodissa ei ole ohjaajia, on sisäilmaongelmia ja niin edelleen. Kysyin ihmisiltä, että ovatko he tehneet jotain yrittääkseen muuttaa asioita, ovatko edes äänestäneet. He vastasivat, että ei sillä voi kuitenkaan vaikuttaa ja että samaa linjaa ne kaikki poliitikot edustavat.

– Se sisuunnutti minut siihen, että jospa minä sitten yritän muuttaa asioita. Tehdä niistä parempia, riippumatta siitä, mikä se asia on. Minulla ei ole ollut koskaan mitään sellaista yksittäistä asiaa, jota olisin erityisesti halunnut lähteä ratkaisemaan, vaan ennemmin huomioin kokonaisuuden. Olen saanut siitä kiitosta.

Vuoden valtuutettu 2023

  • Demokraatin ja SDP:n kilpailussa etsitään aktiivista, yhteishenkeä luovaa, yhteistyökykyistä, kuntalaisia kuuntelevaa ja innostavaa SDP:n kunnan- tai kaupunginvaltuutettua
  • Kilpailun viisi finalistia esitellään Demokraatissa
  • Voittaja valitaan kaikille avoimella äänestyksellä
  • Äänestys alkaa vasta, kun viimeinen finalisti on esitelty
  • Vuoden valtuutettu 2023 palkitaan komealla tittelillä sekä tuhannen euron matkalahjakortilla ja hänestä tehdään pitkä henkilöhaastattelu Demokraattiin

Sote-uudistus muuttaa kuntien toimintaa. Millainen on tulevaisuuden Muurame?

– Elinvoimainen sivistyskunta. Muurame on nuorekas kunta, meillä on paljon lapsiperheitä. Se on elinvoiman kannalta keskeisin asia – mitä enemmän lapsia ja perheitä, sitä elinvoimaisempi kunta on. Koulutus- ja sivistyspalveluihin panostaminen on tärkeää. Rakenteilla on noin 600 oppilaan Mäkelänmäen koulu, jonka pitäisi valmistua parissa kuukaudessa. Koulujen palveluverkon kunnossa pitäminen on tärkeää. Myös opetuksen monipuolisesta tarjonnasta pitää huolehtia. Voisiko tulevaisuudessa olla vaikka laajempi kielivalikoima?”

– Elinvoiman kannalta on on tärkeää, että harjoitamme entistä enemmän sitä vahvaa elinkeinopolitiikkaa kuin tähänkin asti. Yrittäjien näkökulmasta tärkeää on nopea, sujuva ja ennustettava päätöksenteko sekä riittävä kaava- ja tonttivaranto.

Mikä on supervoimasi valtuutettuna, missä olet erityisen hyvä?

– Kokonaisuuden hallinta ja strateginen näkemys. Itse uskon siihen, että kun hallitsee kokonaisuuden, silloin pystyy tekemään mahdollisimman paljon hyvää kaikille kuntalaisille. Kun kokonaisuus toimii hyvin, se hyödyttää kaikkia ja on samalla tasapuolinen ja yhdenvertainen kaikille. Näkökulma on nimenomaan strateginen eli siinä ei mennä virkakunnan tontille operatiiviseen toimintaan.

– Konkreettinen esimerkki kokonaisuuden näkemisestä on esimerkiksi kouluverkko. Jos on vaikka jokin päiväkotiin tai kouluun liittyvä investointi, jota pohditaan, olen ensimmäinen, joka kysyy, miten tämä suhteutuu meidän koko kouluverkkoomme. Katsotaan ensin, että se on mahdollisimman tehokkaasti järjestetty ennen kuin lähdetään investoimaan.

Asiantunteva ja laaja-alainen poliitikko, joka esiintymisellään luo myönteisen kuvan poliitikoista.

JANI KOKKOA Vuoden valtuutettu -kilpailuun esitti Simo Lampela, joka kuvaa Kokkoa asialliseksi ja hyvin asioihin perehtyväksi kuntapoliitikoksi.

– Osaava ja asiantunteva sekä asiakeskeinen, laaja-alainen poliitikko, joka esiintymisellään luo myönteisen kuvan poliitikoista. Osaava sosiaalisen median käyttäjä sen koko laajuudessaan ja pitää siellä esillä sitä, missä politiikassa mennään, Lampela kuvailee Kokkoa.

Lampela kertoo esittelyssään myös Kokon taustoista. Syntyperäinen muuramelainen on käynyt koulunsa Muuramessa ja hakeutui opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, josta hän on valmistunut filosofian maisteriksi. Tällä hetkellä Kokko on väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa, tutkimusaiheenaan Yhdysvaltojen poliittinen historia.

– Televisiossa ja lehdissä hän on toiminut Yhdysvaltain politiikan asiantuntijana ja kommentoijana. Hän oli myös Yhdysvalloissa seuraamassa kaksia edellisiä presidentinvaaleja ja kommentoi niitä televisiossa sekä kirjoitti vaaleista lehtiin, Lampela kirjoittaa.

Muuramen paikallispolitiikan lisäksi Kokko vaikuttaa Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja toimii sen puheenjohtajana. Lampela kiittelee, että Kokko on pitänyt hyvin esillä hyvinvointialueen tehtäviä alueen kunnissa.

Kokon muusta aktiivisuudesta Lampela nostaa esiin Keski-Suomen ensi- ja turvakodin hallituksessa sekä Ensi- ja turvakotien liiton liittohallituksessa toimimisen. Kokko on toiminut myös Keski-Suomen Demarinuorten puheenjohtajana, hän kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE