Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

17.9.2021 06:39 ・ Päivitetty: 17.9.2021 06:39

WHO: Afrikka kärsii 470 miljoonan koronarokoteannoksen vajeesta – pula koronarokotteista lisää uusien ja tappavien varianttien riskiä

LEHTIKUVA / AFP Phill Magakoe

Afrikka kärsii tänä vuonna 470 miljoonan koronarokoteannoksen vajeesta, kun Covax-rokoteohjelma on joutunut leikkaamaan suunniteltuja rokotetoimituksia, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. WHO varoittaa, että vaje lisää uusien ja tappavien varianttien riskiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

WHO:n Afrikan-yksikön mukaan tällä hetkellä vain 17 prosenttia maanosan väestöstä saadaan rokotettua vuoden loppuun mennessä, kun terveysjärjestön tavoite on 40 prosenttia. WHO:n mukaan leikkausten jälkeen Covaxin odotetaan toimittavan Afrikkaan 470 miljoonaa rokoteannosta kuluvana vuonna. Rokoteannoksia tarvittaisiin kuitenkin sama määrä lisää, jotta WHO:n tavoite rokottaa 40 prosenttia väestöstä vuoden loppuun mennessä toteutuisi. WHO:n mukaan leikkausten myötä Covax pystyy tänä vuonna toimittamaan noin 150 miljoonaa rokoteannosta vähemmän kuin oli tarkoitus.

Afrikan-yksikön johtaja Matshidiso Moeti sanoo, että rokotteiden lähetysten viivästyminen uhkaa muuttaa Afrikan rokotteille vastustuskykyisten varianttien lisääntymisalueeksi.

–  Tämä voi johtaa siihen, että koko maailma palaa takaisin lähtötilanteeseen, Moeti sanoi.

Covax laski ennustettaan rokotetoimituksista viime viikolla ja perusteli muutosta muun muassa vientikielloilla, valmistajien ja maiden kahdenvälisten sopimusten ensisijaisuudella sekä hyväksyntähakemusten jättämisten viivästymisillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU