Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Ydinvoima sakkaa – energiakäänne odottaa

Huhtikuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta maailman toistaiseksi vakavimmasta ydinvoimaonnettomuudesta. Ukrainan neuvostotasavallassa sijainnut Tshernobylin ydinvoimalan nelosreaktori poksahti varhain aamuyöllä 26.4.1986.

Tshernobylin onnettomuus on tutkittu tarkasti. Syitä oli runsaasti. Laitos oli jo suunnittelultaan epäonnistunut. Tämäntyyppisiä voimaloita ei ole onnettomuuden jälkeen rakennettu missään. Itse onnettomuuteen johtaneet toimenpiteet olivat osa koetta, jossa reaktoria ajettiin tavalla, joka oli sen käyttömääräyksissä nimenomaan kielletty.

Onnettomuuden vaikutukset olivat suunnattomat. Koskaan ei ole päästy yksimielisyyteen esimerkiksi siitä, kuinka paljon ihmishenkiä onnettomuus lopulta vaati.

Tshernobylin kohdalla kaikki mahdollinen meni pieleen. Joitakin ikäviä seurauksia olisi voitu välttää oikeilla jälkihoitotoimilla mutta niitäkään ei tehty.

Toinen ydinenergiaan liittyvä surullinen merkkipaalu ohitettiin muutama viikko sitten. Maaliskuun 11. päivänä tuli viisi vuotta Fukushima 1 -voimalan onnettomuuksista, joiden alkusyynä oli Sendain maanjäristys ja sitä seurannut tsunami.

Kummatkin onnettomuudet ovat vähentäneet uskoa ydinenergiaan. Monet maat alkoivat jo Tshernobylin jälkeen suunnitella ydinvoimasta luopumista. Fukushiman jälkeen tapahtui isompi muutos ilmapiirissä. Isoista maista Saksassa päätettiin luopua kokonaan ydinvoimasta. Saksan energiakäänne on ollut valtava loikka siitä huolimatta, että Saksassa oli jo ennen käännettä investoitu runsaasti uusiutuviin energialähteisiin. Itse asiassa Saksaa on pidetty uusiutuvien suurvaltana.

Näyttää siltä, että aika ajaa ydinvoiman ohi nopeammin kuin oli ajateltu.

Suomessa uskoa ydinvoimaan on riittänyt. Lupapäätökset kahdesta uudesta ydinvoimayksiköstä tehtiin eduskunnassa kesällä 2010. Ajateltiin, että suurinvestoinneilla ydinvoimaan pidetään teollisuuden tarvitsema energia edullisena. Suomesta piti tulla energian halpamaa ja siksi houkutteleva investointikohde. Vaa’assa painoi myös tarve hillitä ilmastonmuutosta.

Ydinvoimaan kriittisemmin suhtautuvat ovat ajatelleet, että ydinvoima voi olla eräänlainen siirtymäkauden energialähde. Sitä tarvitaan jossain määrin niin kauan kuin kehitys johtaa täysin päästöttömiin energiamuotoihin. Ydinenergian tarvetta voitiin perustella silläkin, että uusiutuvissa Suomi oli valovuoden päässä esimerkiksi Saksaa.

Investoinnit ydinvoimaan ovat osoittautuneet kuitenkin myös taloudellisesti raskaiksi. Olkiluodon kolmosreaktori ei ole vieläkään valmis. Nykyarvion mukaan mylly alkaisi tuottaa sähköä aikaisintaan vuonna 2018. Viivästyminen johti siihen, että TVO luopui jo luvan saaneesta Olkiluoto 4 -hankkeestaan.

Toisen luvan saanut Fennovoiman hanke Pyhäjoelle on myös ollut jatkuvissa vaikeuksissa. Kritiikkiä on voimistanut se, että voimalan toimittaja ja voimalatyyppi vaihtui venäläiseen Rosatomiin. Myöskään voimalan ydinjätteistä ei ole päästy ratkaisuun.

Näyttää siltä, että aika ajaa ydinvoiman ohi nopeammin kuin oli ajateltu. Tämä merkitsee sitä, että Suomenkin on suhtauduttava energiakäänteeseen aivan toisenlaisella vakavuudella kuin, mitä tähän asti on ajateltu.

JK

Näkyvät perussuomalaiset, europarlamentaarikko ja kansanedustaja, kytkivät kommenteissaan Brysselin terrori-iskut ja Punaisen Ritin rasisminvastaisen viikon (21.-27.3.) yhteen irvokkaalla tavalla. Tällaista iskujen uhrien muiston häpäisyä ei voi mitenkään perustella eikä hyväksyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE