Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Yhä useampi turvapaikkapäätös muuttui hallinto-oikeudessa – professori toivoo riippumatonta tutkimusta

Turvapaikanhakijoiden leiri ja mielenosoitus Rautatientorilla Helsingissä tiistaina 21. helmikuuta 2017.

Helsingin hallinto-oikeus on muuttanut selvästi aiempaa useammin Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksiä vuoden aikana. Åbo Akademin kansainvälisen oikeuden professorin Elina Pirjatanniemen mukaan tilastosta ei voi kuitenkaan päätellä Maahanmuuttoviraston ratkaisujen laatua.

Hänen mukaansa oikeusasteiden ulkopuolella viraston ratkaisuja ei ole läpivalaistu riippumattomasti.

Pirjatanniemi toivoo, että tutkijat saavat jatkossa luvan, jolla he pääsevät tutkimaan viraston ratkaisuja ja tulkintoja.

– Pelkästään tilastoista ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että asioita on hoidettu huonosti.

Pirjatanniemen mukaan tällä hetkellä puhutaan paljon siitä, että valtiot yrittävät etsiä minimitasoa turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen. Oikeusasteiden toimintaa hän ei lähtisi nykytiedoillaan kyseenalaistamaan.

Enemmän huolestuisin siitä, jos hallintotuomioistuimissa päätökset eivät lainkaan muuttuisi.

Suurin osa muutoksesta selittyy hallinto-oikeuden mukaan korkeimman hallinto-oikeuden linjauksella, jonka mukaan Dublin-sopimuksen nojalla ei voitu enää palauttaa turvapaikanhakijaa Unkariin.

Maahanmuuttoviraston tilaston mukaan se teki viime vuonna laintulkinta- tai menettelyvirheen 3,6 prosentissa ratkaisuista.
Hallinto-oikeuden muuttamat turvapaikkaratkaisut suhteessa käsiteltyjen turvapaikkajuttujen kokonaismäärään ovat lisääntyneet vuoden aikana 8 prosenttiyksiköllä 17 prosenttiin. Ratkaistavien juttujen määrä loikkasi reilusta tuhannesta vajaaseen neljääntuhanteen. Hallintotuomioistuimista STT pyysi tilastot viime vuoden helmikuulta tämän vuoden tammikuun loppuun ja vuotta tätä edeltävältä ajalta.

Ylijohtaja Jorma Vuorio sisäministeriöstä pitää normaalina, että hallintotuomioistuimet ovat luomassa käytäntöä asiaan.

– Enemmän huolestuisin siitä, jos hallintotuomioistuimissa päätökset eivät lainkaan muuttuisi, Vuorio sanoo.

KHO ei myöntänyt turvapaikka-asioissa valituslupaa 87 prosentille sitä hakeneista, mutta yksittäiset ratkaisut voivat vaikuttaa merkittävästi koko linjaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE