Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvalloissa tutkitaan äärioikeistojohtajan osuutta kongressihyökkäykseen

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Tasos Katopodis

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ja liittovaltion syyttäjät ovat ottaneet äärioikeistolaisen Oath Keepers -järjestön johtajan tutkintaan kongressitalon tammikuisen hyökkäyksen vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viranomaiset selvittävät, onko miehellä ollut osuutta loppiaisena tapahtuneeseen kongressitalon mellakointiin, jossa kuoli viisi ihmistä.

Asiasta kertoi keskiviikkona yhdysvaltalaislehti New York Times asiaan liittyviin oikeusasiakirjoihin ja asiaa tuntevan lainvalvontaviranomaisen kertomiin tietoihin pohjaten.

Lehden lähteen mukaan tutkinta on vielä alkutekijöissään, mutta tiedot vahvistavat osaltaan sen, että tutkintoja on kohdistettu puolisotilaallisen ryhmän ylempään johtoon.

Miehen kerrotaan johtaneen ryhmää jo yli kymmenen vuoden ajan. Jos hänet asetettaisiin lopulta syytteeseen, voisi tämä olla rampauttava isku koko ryhmälle.

Syyttäjät: Oli suorassa yhteydessä hyökkääjien kanssa

Oath Keepersin johtaja on mainittu useaan otteeseen hänen alaisiaan koskeviin oikeuskäsittelyihin liittyvissä asiakirjoissa.

Syyttäjien mukaan hän on muun muassa esittänyt ryhmän verkkosivuilla kutsun ryhtyä toimiin vain kaksi päivää ennen kongressitalon hyökkäystä. Hän kehotti kaikkia Washingtoniin paikalle pääseviä “patriootteja” tukemaan presidenttikautensa viimeisiä päiviä tuolloin viettänyttä Donald Trumpia ja taistelemaan “vallankaappausta yrittäviä” vihollisia vastaan.

Maanantaina kirjattujen oikeusasiakirjojen mukaan syyttäjillä on todisteita, joiden mukaan ryhmän johtaja on ollut suorassa yhteydessä joidenkin hyökkäyksestä epäiltyjen kanssa niin ennen ja jälkeen hyökkäyksen kuin sen aikanakin.

New York Times yritti keskiviikkona tavoittaa Oath Keepersin johtajaa, mutta häneltä ei saatu vastausta. Yhdysvaltalaislehti Washington Postille hän oli puolestaan kertonut aiemmin, ettei hänen ryhmällään ollut mitään aikeita kongressitalon sisälle menemisestä.

FBI:n edustaja ja oikeusministeriön edustaja eivät suostuneet antamaan New York Timesille kommenttia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE