Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

14.12.2019 06:49 ・ Päivitetty: 14.12.2019 06:49

Yhdysvaltain korkein oikeus tekee päätöksensä Trumpin verotieto-tapauksessa vain kuukausia ennen presidentinvaaleja

Yhdysvaltain korkein oikeus alkaa ensi vuonna kuulla tapauksia, jotka koskevat presidentti Donald Trumpin vero- ja varallisuustietoja. Tuomioistuin päätti asiasta perjantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump on yrittänyt estää pääsyn tietoihinsa oikeusjutuissa, joissa ovat mukana New Yorkin syyttäjät ja maan edustajainhuone. Alemmat oikeusasteet ovat päättäneet, että Trumpin pitäisi luovuttaa tietonsa, mutta asianajajat ovat vieneet jutun korkeammalle vedoten presidentin immuniteettiin.

Trumpin henkilökohtainen asianajaja Jay Sekulow ilmaisi tyytyväisyyttä oikeuden päätökseen tarkastella tapauksia.

– Nämä tapaukset herättävät merkittäviä perustuslaillisia kysymyksiä, Sekulow sanoi.

– Odotamme, että pääsemme esittämään kirjalliset ja suulliset perustelumme.

Korkein oikeus, jossa enemmistössä ovat konservatiiviset tuomarit, kertoi, että se kuulee perusteet maaliskuussa, ja päätös tullaan tekemään ennen kesäkuun loppua.

Trump on nimittänyt kaksi edustajaa yhdeksän hengen tuomioistuimesta.

Lisää aiheesta

Korkein oikeus tekee päätöksensä alle puoli vuotta ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, jotka järjestetään marraskuussa.

Salaaminen herättää epäilyjä

Trump on Richard Nixonin jälkeen ensimmäinen presidentti, joka ei ole julkistanut veroilmoitustaan. Trump on perustellut verotietojen pitämistä salaisina sillä, että veroviraston selvitykset hänen tuloistaan ovat kesken.

Laki ei vaadi presidenttejä julkistamaan verotietojaan. Demokraattien mielestä verotietojen panttaaminen kuitenkin merkitsee sitä, että Trumpilla on raha-asioissaan jotakin salattavaa. Demokraattien mukaan verotietojen julkistamisen pyytäminen kuuluu kongressin valvontatehtäviin.

Newyorkilainen lakimies Cyrus Vance Jr on vaatinut verotietoja vuodesta 2011 alkaen. Vaatimus on osa tapausta, jossa tutkitaan presidentin aikaisemman henkilökohtaisen asianajajan Michael Cohenin tekemiä maksuja aikuisviihdenäyttelijä Stormy Danielsille. Daniels on kertonut olleensa suhteessa Trumpin kanssa ennen kuin tämä pyrki presidentiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU