Ulkomaat
10.12.2019 05:34 ・ Päivitetty: 10.12.2019 11:21
Trump on syyttänyt FBI:ta vehkeilystä – oikeusministeriön raportti kumoaa väitteet
Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n Venäjä-tutkinnan takana ei ollut poliittista motiivia, linjaa Yhdysvaltain oikeusministeriön raportti. Oikeusministeriö selvitti tutkintaa, jonka FBI aloitti vuonna 2016 Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
Oikeusministeriön ylitarkastajan Michael Horowitzin vetämä selvitys löysi tutkinnasta useita menettelyvirheitä. Horowitzin raportissa kuitenkin todetaan, että FBI:n johdolla oli aikoinaan riittävät syyt tutkinnan aloittamiseen.
Raportti kumoaa monet presidentti Donald Trumpin ja tämän liittolaisten väitteet. Trump on toistuvasti syyttänyt FBI:ta vehkeilystä häntä vastaan ja sanonut tutkintaa verukkeeksi vakoilla hänen kampanjatiiminsä jäseniä.
Osana Venäjä-tutkintaa FBI tutki Trumpin kampanjassa työskennelleitä Michael Flynniä, Paul Manafortia, Carter Pagea ja George Papadopoulosia.
– Emme löytäneet asiakirjoista tai todistajalausunnoista todisteita siitä, että poliittiset tai asiattomat motiivit olisivat vaikuttaneet päätökseen avata nämä tutkinnat, raportissa sanottiin.
Horowitz löysi tutkinnasta kuitenkin myös paljon kritisoitavaa. FBI:n toiminnassa oli esimerkiksi järjestelmällisiä puutteita liittyen salakuuntelulupien hakemiseen.
Oikeusministeri Barr piti kiinni kannastaan.
Lisää aiheesta
Reaktiot Horowitzin raporttiin olivat vaihtelevia, kuten odottaa sopii.
FBI:n nykyinen johtaja Christopher Wray puolusti tutkintaa. FBI:n johtajana tutkinnan aloittamisen aikaan toiminut James Comey sanoi raportin osoittaneen, että väitteet tutkinnan poliittisuudesta olivat vääriä.
– Ei maanpetosta. Ei kampanjan vakoilua. Ei Trumpin salakuuntelua. Vain hyviä ihmisiä, jotka yrittivät suojella Amerikkaa, Comey tviittasi.
Oikeusministeri William Barr puolestaan piti kiinni kielteisestä kannastaan Venäjä-tutkintaan.
– Tutkinta käynnistettiin hyvin ohuiden epäilysten perusteella, jotka minun mielestäni eivät olleet riittäviä oikeuttamaan (FBI:n) toimia, Barr sanoi lausunnossaan.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
13.6.2019 04:51
”Ei se ole sekaantumista, heillä on informaatiota” – Trump ottaisi vieraalta valtiolta tietoja vastaehdokkaastaan
Ulkomaat
25.3.2019 04:08
Trump: ”Ei vehkeilyä, ei estämistä, täysi vapautus”
Ulkomaat
29.1.2019 05:55
Yhdysvaltain oikeusministeri: Kohuttu Venäjä-tutkinta pian valmis
Ulkomaat
18.12.2018 05:28
Hyökkäys: ”FBI:n mainetta on tahrattu, kun presidentti kätyreineen valehtelee siitä jatkuvasti”