Talousoppi vaihtui 1980-luvulla tarjonnan roolia korostavaan uusliberalismiin ja siten yksityisen liiketoiminnan kaiken kattavuuden korostamiseen. Julkiselle toiminnalle ei nähty muuta oikeutusta kuin järjestyksen, rajojen ja sopimusoikeuden turvaaminen.

Julkista palvelutoimintaa ajettiin alas ja yksityistettiin. Tarkoituksena oli luoda markkinat julkisille palveluille ja pilkkoa ne sellaisiksi talousyksiköiksi, joita yksityinen pääoma ja sijoittajat saattoivat ottaa haltuunsa. Osakeyhtiömuoto oli tässä käyttökelpoinen. Sen tehtävänä on ainoastaan voiton maksimointi. Tämän asian myös Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja totesi jokin aika sitten julkisuudessa.

Yhteiskunnassa esiintyvät muut talouden ilmentymät ovat voiton maksimoinnin ja sen edellyttämän markkinavapauden kannalta häiriötekijöitä. Hyvinvointivaltion rakentajan ymmärryksen mukaan uusliberalismi on asettunut tämän rakennustyön esteeksi ja vaikeuttaa sekä tuhoaa hyvinvoinnin kollektiivisia perusteita. Uusliberalismi on tässä katsannossa tullut tiensä päähän ja sitä arvostelee jopa muun muassa EVAN ja Etlan toimitusjohtajana toiminut Sixten Korkman.

YHTIÖMUOTO hävittää julkisen palvelutoiminnan yhteiskunnallisen luonteen. Tätä yhteiskunnallista laajaa tehtävää ei voi alistaa markkinalogiikan alaiseksi eikä ideologisilla perusteilla voida siirtää yksityiseksi sen paremmin kuin ei ole perustetta näiden tehtävien yhtiöittämiseen. Yhtiömuoto on aina myös välivaihe omistuksen uudelleen järjestelemiseksi. Sijoittajat odottavat himokkaasti pääsyä luonnollisten monopolien omistajiksi. Sen varmempaa voiton tekemisen konetta ei juuri ole.

On vain kysymys oikeasta poliittisesta suhdanteesta, milloin tämä vaihe toteutetaan. Näin on käynyt useimmissa tapauksissa. Jyväskylässä yritettiin yksityistää vesilaitosta myymällä vähemmistöosakkuutta yksityisille sijoittajille. Laaja kansalaisadressi pysäytti hankkeen. Luonnollisen monopolin yhtiöittämiseen ei ole mitään EU-velvoitetta. Kysymys on poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta.

Englannista tiedämme vesilaitosten yksityistämisen tuovan mukanaan monenlaisia ongelmia. Korjaus- ja kunnossapitoinvestoinnit jäävät tekemättä, hinnat nousevat sekä yksityiset virvoitusjuomayhtiöt tulevat samoille raakavesilähteille, jotka voivat ehtyä. Britanniassa tällainen kehitys on johtanut jopa paikallisen vedenkäytön säännöstelyyn, kun vettä myytiin Lähi-itään voittojen maksimoimiseksi. Esimerkit paljastavat markkinamekanismin luonteen ja seuraukset kansalaisille.

NYKYISELLÄÄN Tampereen alueen vesi- ja viemärijohtojen kunnossapitovelka on huomattava. Yksityinen yritys pyrkii ottamaan nopeita voittoja ulos firmasta. Kaupungin on aina hoidettava välttämätön linjojen uusiminen ja laajentaminen yhteisen edun nimissä. Maksajina olemme luonnollisesti me, mutta maksamme vain verkon, emme voittoja, joita yksityinen omistaja haluaa aina maksimoida.

Yhtiöittämistä perustellaan päätöksenteon joustavuudella ja muulla kuvitellulla hallinnon toimintatavan paranemisella. Arkijärjellä voi päätellä sen, että hallintomuoto ei paranna toimintatapaa eikä lisää hallinnon vastuuhenkilöiden osaamista, harkintaa ja vastuuta. Päinvastoin se on omiaan lisäämään huonoa harkintaa, hallinto ei ole tilivelvollinen kuntalaisille.

Vastuu liudentuu tilivelvollisuudeksi vain kunnan määrätylle toimielimelle. Mitä pienempi sisäpiiri asioita junailee, sitä alttiimpia ollaan väärien intressien tunkeutumiseen liiketoimintaan ja yhtiön hallintoon tai muuten huonoon harkintaan, missä kuntalaisten etu ei enää ole johtoajatuksena.

Muistellaan vaikka esimerkiksi Fortumin Uniper-sijoituksia. Yhtiöjohdon osaaminen ei ollut riittävää, eikä todellista valtion omistajaohjausta löytynyt missään hankkeen vaiheessa. Riskinotto oli holtitonta ja tietoista. Myöskään valitusoikeutta ei kuntalaisilla ole yhtiön päätöksistä. Kansalaiset joutuvat kuitenkin kantamaan seuraukset mönkään menneistä ratkaisuista.

Julkisen liiketoiminnan ja myös yksityisten yhtiöiden hallintoa pitäisi uudistaa sidosryhmäetujen voimistamiseksi hallinnossa ja sen päätöksissä. Vesilaitoksen kohdalla pitäisi olla paremmin edustettuna raakavesilähteiden muut käyttäjät, ympäristöasiantuntijat, kansanterveysviranomaiset, turvallisuusviranomaiset, kaupungin asukkaat ja vesilaitoksen palvelujen käyttäjät sekä veden ja jäteveden käsittelyteknologian asiantuntijat.

Tämä hallinnon kehittämissuunta on päinvastainen kuin yhtiöittämishanke. Hallinnon päätösten nopeus ei ole mikään ensisijainen tavoite. Sen yli menee päätöksenteon asiantuntemus, monipuolinen harkinta ja etujen laaja huomiointi.

KAIKKIIN hallinnollisiin muutoshankkeisiin liittyy suuri epävarmuus ja myös usein tarkoituksellista yleisön harhauttamista. Kun hanke on saatu läpi, ei enää kysytä eikä kerrota, saati arvioida niitä päätöksenteon perusteita, joilla hanketta puolustettiin.

Puolueettomia arvioita tai tutkimuksia ei juurikaan tehdä siitä, ovatko väitetyt edut toteutuneet. Mitä vaikutuksia yhtiöittämisellä on ollut päätöksenteon paranemiseen sekä ennen kaikkea kuntalaisten etujen toteutumiseen, toiminnan tehokkuuteen, kustannuksiin ja hintoihin sekä palvelujen paranemiseen – vai onko käynyt toisin kuin luvattiin.

Hyvään hallintoon kuuluu arviointi ja ennen kaikkea toiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten selvittäminen. Hyvää hallintoa on laaja tilivelvollisuus ja julkisuus. Yhtiöittäminen ei täytä näitä perusteita.

Veikko Räntilä, Pentti Hämäläinen
Kirjoittajat ovat Ajatuspaja Tampere -ryhmän jäseniä.