Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

13.1.2026 12:44 ・ Päivitetty: 13.1.2026 12:58

YK: Iranin johdon on lopetettava mielenosoittajien surmaaminen ja terroristeiksi leimaaminen

LEHTIKUVA / AFP / HANDOUT FARS NEWS AGENCY
Osa kauppiaista sulki liikkeensä ja protestoi kadulla Teheranissa 29. joulukuuta maan taloudellisen tilanteen vuoksi.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk on vaatinut lausunnossaan Iranin johtoa lopettamaan mielenosoittajien surmaamisen sekä heidän leimaamisensa terroristeiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Useiden ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Iranissa on meneillään mielenosoittajien laajamittaiset joukkosurmat ympäri maata, ja kuolleita voi arvioiden mukaan olla jopa tuhansia.

Lausunnossa vaadittiin myös Irania vapauttamaan kansalaisten pääsyn internetiin sekä puhelinpalveluihin.

Qatarilaiskanava al-Jazeeran mukaan Türkin edustaja vastasi uhriluvuista kysyttäessä varovaisesti, että ainakin satoja ihmisiä olisi kuollut.

Verilöyly on tapahtunut lähes totaalisen internetpimennon suojissa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoi tiistaina silti pitävänsä luotettavina tietoja, joita se on saanut Iranista joukkosurmien mittakaavasta.

Myös kiinni otetut mielenosoittajat ovat suuressa vaarassa joutua teloitetuksi salaisesti ja mielivaltaisesti, varoitti Human Rights Watchin johtaja Philippe Bolopion tiedotteessa. Bolopion vaati YK:n jäsenmaita tuomitsemaan verilöylyn ja asettamaan Iranin viranomaiset ja turvallisuusjoukot vastuuseen teoistaan.

IRANIA seuraavien järjestöjen mukaan mielenosoituksissa on todellisuudessa kuollut huomattavasti enemmän ihmisiä kuin on voitu tähän mennessä vahvistaa.

Yhdysvalloista toimivan HRANA -järjestön mukaan kuolleita olisi maanantai-iltaan mennessä vahvistettu lähes 650. Valtaosa kuolleista on järjestön mukaan mielenosoittajia ja yli 130 turvallisuusjoukkojen jäseniä tai lainvalvojia. Myös joitain sivullisia siviilejä, mukaan lukien lapsia, on vahvistettu kuolleen.

Norjassa toimiva IHR (Iran Human Rights) kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan niin ikään vahvistaneensa kuolonuhrien lukumääräksi lähes 650. IHR arvioi, että 10 000 ihmistä on otettu kiinni.

- Kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus suojella siviilimielenosoittajia islamilaisen tasavallan suorittamalta joukkosurmalta, sanoi IHR:n johtaja Mahmood Amiry-Moghaddam AFP:n mukaan.

VERKKOESTOSTA huolimatta jotkut aktivistit ovat onnistuneet lähettämään Iranista sosiaaliseen mediaan videoita, jotka kertovat verilöylyn mittakaavasta.

AFP kertoo varmistaneensa yhden videon aitouden. Siinä näkyy maassa kymmenittäin ruumiita muovisäkeissä Teheranin eteläpuolella sijaitsevan ruumishuoneen ulkopuolella. Videossa omaiset näyttävät yrittävän tunnistaa mielenosoituksissa kadonneita läheisiään.

Videokuvaa on eilisestä asti julkaistu myös hautajaisista, joissa kuolleiden omaiset kantavat arkkuja ja huutavat iskulauseita.

- Kuolema niille, jotka tappoivat veljeni, huutavat ihmiset Radio Libertyn vahvistamalla videolla Teheranissa järjestetyissä hautajaisissa.

Videokuvat on medioiden mukaan ilmeisesti lähetetty Starlink-yhteyksien avulla. Viranomaiset ovat etsineet ja tuhonneet Starlink-laitepaketteja, joiden kautta verkkoyhteyden voi muodostaa.

JOULUKUUN 28. päivänä alkaneet mellakat roihahtivat kauppiaiden rauhanomaisesta mielenilmauksesta Iranin valuutan arvon romahtamisen ja vuosikymmenien talousvaikeuksien takia.

Mellakat muuttuivat verilöylyksi, kun hallinto esti kansalaisilta pääsyn internetiin ja alkoi pimennon suojissa vastata mielenosoituksiin kovalla väkivallalla.

Iran on ollut vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen tiukan islamilainen, shiialaisuutta tunnustava tasavalta. Maassa on kuitenkin myös uskonnollisia ja etnisiä vähemmistöjä. Ylintä valtaa käyttää uskonnollinen johtaja. Nykyinen johtaja ajatollah Ali Khamenei on 86-vuotias ja ollut maan johdossa 1980-luvun lopulta asti.

Irania seuraavat asiantuntijat ovat esittäneet eriäviä näkemyksiä siitä, onnistuvatko tämänkertaiset mielenosoitukset syrjäyttämään erityisesti nuorten keskuudessa epäsuositun hallinnon. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on myös uhannut Iranin johtoa sotilaallisella väliintulolla.

Juttu päivitetty kauttaaltaan klo 14.58.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU