Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu: Riippumaton tutkinta aloitettava Gazassa sairaaloiden alueilta löydetyistä joukkohaudoista

AFP / LEHTIKUVA / -
Ruumiita kaivettiin ylös joukkohaudasta Nasserin sairaalan alueella Khan Yunisissa 23. huhtikuuta.

Gazan Nasserin ja al-Shifan sairaaloiden alueilta löydetyistä joukkohaudoista on aloitettava riippumaton tutkinta, YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk sanoo tiedotteessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden nojalla sairaalat nauttivat erityistä suojelua. Ja siviilien, kiinniotettujen sekä muiden, jotka ovat hors de combat (taistelukyvyttömiä) surmaaminen on sotarikos.

Ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Nasserin sairaalan alueelta on löydetty yli 280 ihmisen ruumiit. Ihmisoikeusvaltuutetun edustajan Ravina Shamdasanin mukaan joukkohaudoissa on kerrottu olleen vanhuksia, naisia ja haavoittuneita. Lisäksi osan vainajista kädet oli väitetysti sidottu kiinni.

Kanadalaisen CBC:n mukaan väestönsuojeluhenkilöstö jatkoi ruumiiden etsintää tiistaina lähellä Nasserin sairaalan raunioita. CBC:lle maanantaina puhuneet työntekijät kertoivat, että osa vainajista oli silvottu tai heidän päänsä oli katkaistu, kun taas osa oli löytynyt käsiraudoissa.

Shamdasani sanoo, että palestiinalaisviranomaisten tietojen mukaan al-Shifan sairaalan alueelta oli löydetty puolestaan noin 30 ihmisen ruumiit. Joidenkin tietojen mukaan myös osa al-Shifan vainajista oli löytynyt kädet sidottuna.

Sekä palestiinalaisten että Shamdasanin mukaan ruumiita voi löytyä vielä runsaasti lisää.

ISRAELIN asevoimat on uutistoimisto AFP:n mukaan kiistänyt olleensa joukkohautojen takana. Israelilaisjoukot vetäytyivät aiemmin huhtikuussa Khan Yunisin kaupungista, jossa Nasserin sairaala sijaitsee.

Asevoimien mukaan äärijärjestö Hamasin sieppaamia panttivankeja etsineet sotilaat olivat tutkineet palestiinalaisten aiemmin hautaamia ruumiita lähellä Nasserin sairaalaa. Ruumiit kuitenkin palautettiin asevoimien mukaan tutkimusten jälkeen hautauspaikoilleen.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustaja John Kirby kertoi joukkohautoja koskevien tietojen olevan erittäin huolestuttavia. Yhdysvallat aikoo keskustella niistä israelilaisten vastinpariensa kanssa selvittääkseen, mitä Israel tietää asiasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE