Tämä viiden vuoden välein tehtävä välitilinpäätös (global stocktake) on kirjattu vuonna 2015 solmittuun Pariisin sopimukseen.

– Siihen rakennettiin sisään tällainen tilannekatsaus ja kunnianhimon lisäämismekanismi. Ajatus on, että tehdään tilannekatsaus suhteessa Pariisin sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteisiin, ja jos ei olla sen mukaisella polulla, sovitaan korjausliikkeestä, kertoo neuvotteleva virkamies Kaarle Kupiainen, joka kuuluu Suomen valtuuskuntaan Dubaissa.

Kupiainen on viisivuotiskokonaistarkastelussa yksi EU:n virkatason koordinoivia neuvottelijoita. Tilannekatsausprosessi alkoi jo toissa vuonna Glasgow’n kokouksessa. Sen aikana on todettu, että oikeastaan minkään tavoitteen osalta ei olla aikataulussa.

Rahoituksen tavoitetta, rahoitusvirtojen ohjaamista tukemaan vähähiilisyyspolkuja, ei ole toistaiseksi kunnolla toimeenpantu.

- On tapahtunut erittäin positiivista tilannekehitystä sitten sen tilannekuvan mikä oli Pariisin sopimuksen aikaan, mutta vielä ei olla sopimuksen tavoitteiden mukaisella uralla.

Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry:n ilmastotyön asiantuntija Emilia Runeberg kuvailee katsausta stressitestiksi Pariisin sopimukselle. Sen tulisi luoda painetta ryhtiliikkeelle, koska nyt eletään ilmastotoimien kannalta kriittistä vuosikymmentä.

- Jos tämä ei onnistu siinä kurssinmuutoksessa mitä sillä haetaan, se 1,5 asteen tavoite kyllä lipsuu sitten viimeistään käsistä, Runeberg sanoo.

MITÄ merkitystä tilannekatsauksella sitten on, jos on jo tiedossa että tavoitteista ollaan jäljessä? Kupiaisen mukaan kyseessä on tärkeä ilmastopolitiikan merkkipaalu, muun muassa siksi että se velvoittaa maat päivittämään omia kansallisia suunnitelmiaan.

Pariisin sopimuksen tavoitteet ovat maailmanlaajuisia ja kollektiivisia, mutta niitä toteutetaan periaatteeltaan vapaaehtoisin kansallisin toimenpitein. Käytännössä kaikki maat ovat toimittaneet kansalliset toimeenpanosuunnitelmat, mutta niiden yhteenlaskettu vaikutus ei riitä saavuttamaan Pariisin sopimuksen tavoitteita.

Osa maista on viimeisen kahdeksan vuoden aikana myös päivittänyt kansallisia toimeenpanosuunnitelmiaan, mutta monet eivät. Nyt tilannekatsauksen myötä kaikkien on pakko päivittää suunnitelmansa. Päivitys on määrä saada valmiiksi Brasiliassa vuonna 2025 pidettävään COP30-kokoukseen mennessä.

- Tavallaan me näemme vasta sitten, onko tämä global stocktake saavuttanut tavoitteensa, että maat ovat ottaneet viestin tosissaan ja ovat lisänneet kunnianhimoaan näissä kansallisissa toimeenpanosuunnitelmissaan tai kontribuutioissaan. Sitten toivottavasti voidaan todeta, että nyt ollaan niistä lähtökohdista Pariisin sopimuksen mukaisella uralla, Kupiainen selvittää.

EU kuuluu ilmastoneuvotteluissa Kupiaisen mukaan siihen leiriin, joka toivoo Dubain päätöksiin mahdollisimman konkreettisia viestejä, ohjeita ja suosituksia, jotka maiden sitten pitäisi ottaa huomioon päivittäessään kansallisia suunnitelmiaan. Vastakkainen leiri taas katsoo, että Pariisin sopimuksessa on jo riittävästi ohjeita, ja että kaikkien kansallisten toimien pitäisi olla täysin vapaaehtoisia.

- Esillä on ollut uusiutuvien energialähteiden osuuden vahva kasvattaminen ja samalla energiatehokkuustoimet, fossiilisista polttoaineista luopuminen ja fossiilisten polttoaineiden tuista luopuminen. Tällaisia on EU:n visioissa ja näkemyksissä ja neuvottelukannoissa vahvasti mukana, Kupiainen kertoo.

- Vaikuttaa siltä, että kaikki eivät ole ihan samaa mieltä tai ainakaan kaikista niistä tavoitteista samaa mieltä.

Ilmastoneuvotteluprosessi on EU-tasolla harvinaisen koordinoitu. Suomella on omiakin näkemyksiä, mutta kansallista ääntä tuodaan esiin eniten siinä vaiheessa kun valmistellaan EU:n yhteisiä kantoja. Itse neuvotteluihin EU pyrkii lähtemään yhtenäisenä.

Suomi on perinteisesti kuulunut EU:n sisällä tiukempia ilmastotoimia ajavaan leiriin. Kupiainen ei näe, että tämä iso kuva olisi uudenkaan hallituksen myötä juuri muuttunut.

DUBAISSA on tarkoitus hakea myös yhteistä maailmanlaajuista tavoitetta ilmastonmuutokseen sopeutumiselle. Lämpenemisen hillitsemisessä yhteisenä isona tavoitteena on 1,5 asteen katto, mutta sopeutumispuolella sellaista ei ole.

- Hillintäpuolella yhteisen tavoitteen asettaminen on menetelmällisesti helpompaa, mutta sopeutuminen on paljon kompleksisempaa. Se on paikallista, ajassa elävää, monimuotoista. Maailman sopeutumistoimille pitäisi nyt luoda yhteinen tavoite ja kehikko, jolla voidaan seurata sopeutumistavoitteiden toteutumista. Koska ne sakkaavat todella pahasti perässä myös, Runeberg kertoo.

Suuri kysymys on myös se, tuleeko päätösasiakirjaan kirjausta fossiilisten polttoaineiden alasajosta. Glasgow’ssa 2021 fossiilisten käytön vähentäminen mainittiin ensi kertaa kokouksen yleispäätöksessä, vaikka kirjaus lopulta lieventyi Intian vaatimuksesta.

Nyt etenkin EU on viestinyt olevansa valmis päätökseen fossiilisista luopumisesta.

Suuri päätettävä asia on myös ilmastotuhoja korvaava rahasto, jonka perustamisesta päätettiin viime vuonna Egyptissä. Rahastoa on valmisteltu vuoden ajan, ja muutama viikko sitten siitä saatiin aikaiseksi hauras kompromissiesitys. Se olisi tarkoitus nuijia pöytään Dubaissa, mutta ennen sen hyväksymistä matkassa voi olla vielä useita mutkia.

ETENKIN ilmastotuhojen rahoituksessa neuvotteluja hallitsee teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden vastakkainasettelu, joka on noussut vuosi vuodelta vahvemmin esiin YK:n ilmastokokouksissa.

EU:n ja teollisuusmaiden näkökulmasta Kiinan ja Intian kaltaisten suurten päästäjien pitäisi kantaa enemmän vastuuta, koska ne eivät enää ole samassa taloudellisessa asemassa kuin 1990-luvulla. Suuret siirtymätaloudet taas kiinnittävät huomiota siihen, että Yhdysvalloilla ja EU:lla on suurin historiallinen vastuu ilmaston lämpenemisestä.

- Teollisuusmaiden toimet eivät enää riitä. Meillä on isoja päästäjiä siellä kehittyvien maiden puolella, Kupiainen sanoo.

EU:lla on Kupiaisen mukaan paljon neuvotteluvoimaa, koska se on paitsi yksi maailman suurimmista päästäjistä, myös maailman suurin ilmastorahoittaja ja kaikkien aikaisempien velvoitteidensa täyttäjä.

Runeberg toivoo EU:lta realismia ja ymmärrystä sen suhteen, että päätöksiä hillintätoimien kiristämisestä ei välttämättä saada ilman rahoituksen lisäämistä kehittyville maille.

- EU:n ei pitäisi olettaa, että kaikki iloisesti hyppäävät pois fossiilisista ilman lisätukea. Kehittyvien maiden ryhmä, eli G77 ja Kiina, on iso ja siellä on valtava kirjo, mutta siellä on paljon maita joilla oikeasti ei ole resursseja toteuttaa ilmastotoimia. Ja osa on kirjoittanut kansalliset ilmastosuunnitelmansa niin, että ne ovat ehdollisia rahoitukselle, Runeberg sanoo.

– On aika kova juttu sitten vaatia Tshadia tai Burundia, joilla päästöt per kapita ovat häviävän pienet, historiallisista päästöistä puhumattakaan, tekemään tiukennuksia tai luopumisia, kun nämä maat ja varsinkin niiden kansalaiset ovat rutiköyhiä. Päähuomio toki on Kiinan ja Persianlahden maiden kaltaisen suurten saastuttajien vastuukeskustelussa.

VAIKKA tavoitteista ollaan jäljessä ja mailla on paljon erimielisyyksiä, Kupiainen näkee syytä myös optimismiin. Hän on ollut useamman vuoden ajan mukana ilmastoneuvotteluissa ja kertoo edistymistä tapahtuneen kuitenkin koko ajan.

- Minun tuntumani on, että yhteinen tahtotila kunnianhimon ja kunnianhimoisen polun löytämiseksi on olemassa. Se on siinä mielessä positiivinen lähtökohta, Kupiainen sanoo.

- Mutta tietenkin se kysymys on että miten. Miten tavoitteisiin päästään ja kenellä on vastuu toimia, mukaan lukien kenellä on vastuu rahoittaa? Ne ovat niitä vielä hiertäviä asioita.

Runebergin mielestä suurin syy optimismiin on Yhdysvaltain ja Kiinan orastava ilmastoyhteistyö. Maat antoivat toissa viikolla yhteisen julistuksen, jossa ne kertoivat tiivistävänsä yhteistyötään ilmastoasioissa ja tukevansa G20-maiden tavoitetta kolminkertaistaa maailman uusiutuvan energian tuotanto vuoteen 2030 mennessä. Tämä tuonee hyvää henkeä Dubain neuvotteluihin.

Ja vaikka ilmastokokouksen myöntäminen suurelle öljyntuottajamaalle Arabiemiraateille sai aikoinaan kritiikkiä, on siinäkin Runebergin mielestä myönteisiä piirteitä.

- Jos tällaisetkin valtiot eivät ole mukana, niin eihän Pariisin sopimuksen tavoitteiden aikaansaamisesta voi edes haaveilla. On positiivinen asia, että tällaisetkin toimijat kokevat tämän paineen, Runeberg näkee.

- Jännitteiden vahvistumisesta voi myös epäsuorasti muodostua optimismin ainesta, koska ilmastopolitiikka levittäytyy nyt kovan politiikan aloille. Ainakaan näitä kysymyksiä ei voi helposti sivuuttaa.

STT / Anssi Rulamo