Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Yle: Arto Bryggare pyrkii takaisin politiikkaan – tällä kertaa Lappeenranta kutsuu

Arto Bryggare on Suomen menestynein pikäjuoksija.

Arto Bryggare harkitsee paluuta kotikonnuilleen Lappeenrantaan, kertoo Yle. Arto Bryggare kertoo, että hän harkitsee asettuvansa ehdolle tulevissa maakuntavaaleissa.

Juhani Aro

– Olen miettinyt sitä vakavasti, Bryggare kertoo.

Puolue on edelleen SDP, mutta vaalipiiri on vielä auki.

– Pidän mahdollisena, että jos Etelä-Karjalan demarit hyväksyvät, olen ehdolla Karjalassa, jonka koen henkiseksi kodikseni, Bryggare kertoo.

Toisena vaihtoehtona on Ylen mukaan Uusimaa, jonka politiikka on ex-kansanedustajalle tuttua. Jos Bryggare päättää valita Etelä-Karjalan, hänen täytyy muuttaa.

– Olen aina kokenut olevani lappeenrantalainen ja elämäntilanteeni on sellainen, että muutto on mahdollista. Veri vetää Lappeenrantaan jatkuvasti, Bryggare saoo Ylellä.

Tällä hetkellä Bryggaren kirjat ovat Helsingissä ja mökki Luumäellä. Lisäksi hänen toinen kotipaikkansa on Berliinissä.

Kaksi kautta kansaa edustanut Bryggare putosi Arkadianmäeltä vuonna 2007, eikä paluu onnistunut viime eduskuntavaaleissa. Helsingin valtuuston ex-kansanedustaja hyvästeli vuonna 2012.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE