Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Musiikki

4.12.2025 19:04 ・ Päivitetty: 4.12.2025 19:11

Yle: Emme boikotoi Israelia emmekä Euroviisuja

Euromix / Eurovision Song Contest
Israelin euroviisuedustajana tänä vuonna oli Yuval Raphael, Hamasin terrori-iskusta selviytynyt artisti.

Yleisradio kertoo, että se on tyytyväinen Euroopan yleisradioyhtiöiden liiton EBU:n tänään esittelemiin aikeisiin uudistaa Euroviisuja. Kaikki jäsenmaat – myös kiistelty Israel – saavat edelleen osallistua laulukilpailuun.

Demokraatti

Demokraatti

EBUn yleiskokouksessa Genevessä yleisradioyhtiöille esiteltiin torstaina ehdotukset laulukisan sääntöuudistuksista ja Euroviisujen kehittämisestä. Ylen mukaan nämä uudistukset riittävät sille, kuten muillekin Pohjoismaille.

Palestiina-aktivistit olivat halunneet, että Yle valmistautuisi boikotoimaan laulukisoja, mikäli Gazan kansanmurhasta syytetty Israel osallistuu niihin ensi keväänä.

Israelin yleisradioyhtiön kisaanpääsystä ei edes äänestetty torstain kokouksessa.

– Meillä on yhteinen näkemys Norjan, Ruotsin ja Tanskan yleisradioyhtiöiden kanssa. Yhtiöt, jotka täyttävät EBU-jäsenyyden kriteerit ja noudattavat EBUn sääntöjä, voivat osallistua Euroviisuihin, Ylen toimitusjohtaja Marit av Björkensten sanoo tiedotteessa.

YLEN MUKAAN EBU:n uudistusten tavoitteena on varmistaa, ettei kisaäänestystä vastedes pystytä manipuloimaan.

Israelin tämän vuoden kisoissa saamaa äänivyöryä on epäilty poliittisesti masinoiduksi.

Monet poliittiset populistiryhmät eri Euroopan maissa kehottivat äänestäjiään osoittamaan Euroviisuissakin tukea Israelille.

Euroviisut järjestetään Itävallan Wienissä ensi vuoden toukokuun puolivälissä.

KANSANEDUSTAJISTA päätöstä ehätti ensimmäisten joukossa moittimaan vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko.

– Israel pyrkii hyödyntämään myös Euroviisuja osana propagandaansa ja pesemään imagoaan. Tälle ei pidä antaa enää mahdollisuutta, eikä pelkät sääntömuutokset riitä, Pitko sanoo tiedotteessaan.

Hän vaatii Yleisradiota harkitsemaan asiaa uudelleen ja luopumaan Euroviisuihin osallistumisesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU