Politiikka
30.4.2024 04:42 ・ Päivitetty: 30.4.2024 04:42
Yle ja SK: Porin kaupunginvaltuusto ryhtyi toimiin Sampsa Katajan erottamiseksi
Porissa kaupunginvaltuusto perustaa tilapäisen valiokunnan, jonka tarkoituksena on puheenjohtajiston erottaminen ja uuden valitseminen.
Asiasta kertovat Yle ja Satakunnan Kansa. Valiokuntaan valittiin edustaja kaikista valtuustoryhmistä.
Käytännössä valtuusto haluaa medioiden mukaan erottaa kaupunginhallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Sampsa Katajan (kok.). Muu puheenjohtajisto saa jatkaa tehtävässään.
Kataja ilmoitti huhtikuun puolivälissä Satakunnan Kansan mukaan eroavansa kaikista poliittisista luottamustehtävistään ja syyksi hän kertoi, ettei jaa enää arvoja puolueensa kanssa.
Eroilmoitus ei kuitenkaan ollut saapunut kaupungintalolle ennen valtuuston kokouksen alkua, Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna sanoi Ylelle.
Viime vuonna Kataja luopui ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa, koska hänestä oli tehty häirintäilmoitus. Katajan kerrottiin käyttäytyneen epäasiallisesti harjoittelijaa kohtaan maakuntaliittojen Brysselin-matkalla.
Kataja toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2007-2015.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.