Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

9.4.2026 04:40 ・ Päivitetty: 9.4.2026 04:40

Yle-kannatuskysely: SDP suosituin, keskusta piristyi

Demokraatti / arkistokuvaa

SDP jatkaa suosituimpana puolueena 24,1 prosentin kannatuksella, selviää Ylen uudesta kannatusmittauksesta. Eduskuntavaaleihin on nyt aikaa tasan vuosi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Toisena tulee pääministeripuolue kokoomus, jota suosi 17,4 prosenttia vastaajista.

Kuukauden takaisista luvuista sekä SDP että kokoomus ovat tulleet alaspäin alle prosenttiyksikön verran. Kokoomuksen kannatus on kuitenkin sulanut esimerkiksi joulukuisesta mittauksesta yli kahden prosenttiyksikön verran.

Kolmanneksi nousi keskusta 14,5 prosentin kannatuksella. Neljänneksi putosi puolestaan perussuomalaiset, jota kannatti 13,5 prosenttia vastanneista.

Taloustutkimus arvelee, että keskusta saa uutta virtaa nimenomaan kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjistä.

Vasemmistoliitto yltäisi viidennelle sijalle 0,3 prosenttiyksikön nousulla. Tämäkin muutos mahtuu kuitenkin kahden prosenttiyksikön virhemarginaaliin.

Taloustutkimus haastatteli mittausta varten 2 543:a ihmistä. Haastattelut tehtiin tietokoneavusteisina puhelinhaastatteluina ja nettipaneelissa maalis-huhtikuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU