Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: Rinne ehdottaa maanosille yhteisiä sammutusjoukkoja

Pääministeri Antti Rinne (sd.) ehdottaa Amazonin metsäpalon kaltaisten isojen maastopalojen sammutukseen erikoisjoukkoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rinne kaavaili sunnuntaina Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että sammutusjoukot voitaisiin perustaa maanosittain.

Joukkojen työn perustana olisi maailman kattava satelliittivalvonta, josta maastopalojen eteneminen nähtäisiin.
Hän ei pidä järkevänä, että esimerkiksi Euroopasta lähetettäisiin Amazonin sademetsän sammutustöihin Brasiliaan apuvoimia, vaikka maan presidentti Jair Bolsonaro avun sallisikin.

– Jos Euroopasta lähtisi apua, kaksi viikkoa kestäisi laivata avustusvälineet. Eikä minulla ainakaan ole varmuutta, onko meidän kalusto sellaista, että tuonne keskelle Amazonia riittäisi toimintasäteet.

Hän ei usko myöskään, että EU–Mercosur-kauppasopimuksen jäädyttämisestä olisi hyötyä tässä vaiheessa. Se on EU:n sekä Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn välille neuvoteltu sopimus.

– Yhtään tulipaloa ei sammu sillä, että kauppasopimuksia kiristettäisiin, vaan siellä tarvitaan sammutusjoukkoja.

Pelkkä henkinen painostus muista maista on hänen mielestä jo osoittanut voimansa, kun Brasilian presidentti päätti lauantaina, että maan tulipaloalueille lähetetään kymmeniä tuhansia sotilaita.

Lisää aiheesta

Brasiliassa on rekisteröity tänä vuonna jo liki 78 500 metsäpaloa, mikä on suurin määrä sitten vuoden 2013. Yli puolet paloista on ollut Amazonilla.

Eurooppa johtajaksi ilmastotaistelussa

Rinteen mukaan Euroopalla on erittäin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kansainvälisellä tasolla ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

– Euroopan täytyy ottaa itselleen sille kuuluva johtajuus tässä ilmastokysymyksessä tavalla, joka saa maapallolla eri puolilla päämiehet toimimaan niin, että ilmastonlämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen, hän sanoi haastattelutunnilla.

Rinteeltä kysyttiin haastattelutunnilla myös, pitääkö kotimaassa varautua siihen, että muut maat saisivat puuttua Suomen metsäteollisuushankkeisiin, jos ne vähentävät liiallisesti hiilinieluja.

Pääministeri vastasi, että “ilman muuta Suomi kantaa oman vastuunsa”.

STT–SAILA KIUTTU

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE