Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ympäristöministeri Krista Mikkonen pitää Amazonin tilannetta vakavana – Suomen on kiirehdittävä toimia, jotka estävät metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden tuonnin

Satelliittikuvat kertovat Brasilian metsäpalojen laajuudesta.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) kuvaa vakavaksi Brasilian tilannetta, jossa sademetsää tuhoutuu laajoissa tulipaloissa.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Se on vakava sekä ilmastonäkökulmasta että luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Metsäkato kaiken kaikkiaan on biologisen monimuotoisuuden vähenemisen pääasiallinen syy, Mikkonen toteaa.

Maailmanlaajan metsäkadon osuus on liki 12 % kaikista kasvihuonepäästöistä.

Mikkonen muistuttaa, että laajoilla sademetsillä on iso merkitys koko ekosysteemin toimivuuden kannalta. Jos metsäkato kiihtyy, jossain kohtaa voidaan olla pisteessä, jossa koko luonnonjärjestelmä joutuu muutokseen. Vaikutuksia olisi Mikkosen arvion mukaan muun muassa veden sääntelyyn ja sateisiin. Hän ei osaa sanoa, voiko näin käydä jo nyt Brasilian palojen takia.

– Se on iso huoli, kun puhutaan, että sademetsäalueet ovat maailman keuhkot.

– Brasiliassahan metsäkatoa on saatu hyvin aiemmin hillittyä. Nyt huoli on se, että se on lähtenyt uudelleen kasvuun. Brasilian presidentti ei näe sitä mitenkään huolestuttavana, vaan tuntuu jopa kannustavan omilla lausunnoillaan, Mikkonen hämmästelee.

Bolsonaro ja Macron napit vastakkain.

Maan presidentti Jair Bolsonaro on vihjannut, että ympäristöjärjestöt olisivat sytytelleet metsäpaloja. Hänen on kuitenkin kerrottu itse pyytäneen maanviljelijöitä ja karjankasvattajia polttamaan metsää tehdäkseen tilaa maatalouselinkeinoille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on vaatinut G7-maita nostamaan Amazonin metsäpalot keskusteluihin tällä viikolla.

Bolsonaro reagoi tähän syyttämällä Macronia kolonialistisista asenteista. Asia nyppii Bolsonaroa ainakin siksi, ettei Brasilia kuulu G7-maihin. Se jäisi sivulliseksi omaa maataan koskevasta keskustelusta.

Macronin mukaan kyseessä on kuitenkin kansainvälinen kriisi, koska maapallon keuhkot ja valtava hapentuottaja on tulessa.

Suomen ympäristöministeri Mikkonen pitää luonnollisesti hänkin sademetsien palamista globaalina kysymyksenä. Hän näkeekin tärkeänä asiana sen, että YK:ssa ja G7 käsitellään tilannetta.

– Tämä on monella tavalla globaali asia, sillä kulutustuotteista joiden takia metsää raivataan, iso osa kulutetaan muualla kuin Brasiliassa.

“Emme voi vain katsoa vierestä.”

Suomessa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vaatii Euroopan unionia ratifioimaan Mercosur-kauppasopimuksen nopeasti, jotta sen kestävän kehityksen pykäliä voidaan käyttää oikeusperustana Brasiliaa vastaan Amazonin polttamisen lopettamiseksi.

Sopimus on ratifiointivaiheessa Euroopan unionissa. Sen osapuolina ovat EU ja Etelä-Amerikassa Brasilian lisäksi Uruguay, Paraguay ja Argentiina.

Vihreiden europarlamentaarikko ja entinen puheenjohtaja Ville Niinistö on vaatinut blogitekstissään, että Euroopan unionin on kannettava vastuunsa ja vaadittava Brasiliaa lopettamaan sademetsien tuhoaminen. Muutoin Mercosur-vapaakauppasopimusta ei voi Niinistön mukaan hyväksyä.

– Keinoista eka on uuden vapaakauppasopimuksen jäädyttäminen. Eurooppaan tuotavan soijan ja lihan takia metsiä raivataan. Myös kauppasuhteiden katkaisun, tuotteiden boikotin ja sanktioiden on oltava pöydällä. Myös avunanto jos Brasilia muuttaa linjaa ja yrittää pelastaa metsät, Niinistö kirjoittaa Twitterissä.

 

Vihreiden puheenjohtaja sisäministeri Maria Ohisalo kertoo niin ikään Twitterissä keskustelleensa Amazonin tilanteesta pääministeri Antti Rinteen (sd.) kanssa.

– Vihreät vaativat heti aloitettavia keskusteluita Brasilian kanssa metsäpalojen sammuttamiseksi. Maailman keuhkot palavat, emme voi vain katsoa vierestä. Tilanne vaatii välittömiä toimia, Ohisalo tviittasi päivällä.

Rinne pohdiskelee kauppasopimuksen jäädyttämistä.

Jo aamulla Rinne kertoi Iltalehdelle keskustelleensa eilen illalla keskustellut EU-komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kanssa.

Katainen lupasi informoida jo tämän päivän aikana, onko EU:lta tulossa jo jotain toimia.

Puoliltapäivin Rinne lähetti myös julkisuuteen lausunnon.

– Kuten miljoonat ihmiset ympäri maailmaa, olen huolissani Brasilian metsäpaloista. Ne uhkaavat koko maapalloa, eivät vain Brasiliaa tai Etelä-Amerikkaa. Tilanne on erittäin vakava ilmaston kannalta ja nyt pitää toimia, Rinne totesi lausunnossaan.

– Tulemme keskustelemaan Brasilian tilanteesta Eurooppa-neuvostossa. On selvitettävä, olisiko meillä jotakin eurooppalaisittain annettavaa Brasilialle niin, että tulevaisuudessa voitaisiin välttyä tällaisilta paloilta. On sanomattakin selvää, että ilmastonmuutoksen kannalta maapallolla ei ole varaa tällaisiin paloihin, hän jatkoi.

Rinteen mukaan Brasilian on syytä tehdä kaikkensa, jotta koko sivilisaation kannalta vaaralliset palot saadaan loppumaan.
Iltalehti kysyi Rinteeltä, voidaanko kauppasopimusta käyttää Brasilian painostamiseen.

– Kauppasopimus ei sinällään sisällä juridisesti keinoja, mutta ääritapauksessa, jos sopimus olisi voimassa, voisi kyseeseen tulla kauppasopimuksen jäädyttäminen, hän vastasi.

Sopimuksessa on sitouduttu Pariisin tavoitteisiin.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen muistuttaa Suomen kannattaneen Mercosur-sopimusta. Nyt onkin Mikkosen harkittava sitä, mikä sopimuksen kanssa on viisainta, jotta Brasiliassa käynnissä oleva sademetsien tuhoutuminen saadaan loppumaan ja maa saadaan mukaan ilmastotyöhön.

Mikkonen toteaa, että sen sopimuksen pykälissä Brasilia on sitoutettu Pariisin ilmastotavoiteisiin.

– Se on hyvä asia, koska Brasilian nykyinen presidentti on uhannut lähteä pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Tietysti nyt nämä käytännön toimet eivät siellä ole ollenkaan sopimuksen mukaisia.

Krista Mikkonen painottaa voimakkaasti ennen kaikkea EU:ssa tekeillä olevan metsäkatotiedonannon nopeaa edistämistä. Se pitäisi saada valmiiksi meneillään olevan Suomen puheenjohtajakauden aikana.

– Siinä nimenomaan nostetaan esille se, että pitäisi olla kriteerit kuluttajatuotteille, jotta voidaan varmistaa, että ne eivät ole aiheuttaneet metsäkatoa.

Jatkossa EU:n alueelle ei saisi tuoda tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa tai jos niiden tuottaminen tai valmistaminen on välillisestikin vaikuttanut metsäkatoon. Metsäkatotiedonannon valmistelulla olisi vaikutuksensa esimerkiksi brasilialaisen soijarehun tuontiin Eurooppaan. Yhtä lailla se huomioisi sen, mikäli brasilialainen lihakarja olisi syönyt kaadetun sademetsän tilalle raivatun pellon soijaa.

– Paljonhan metsäkato muualla maailmassa aiheutuu eurooppalaisesta kulutuksesta. Siksi Euroopan pitää varmistaa ettei eurooppalainen kulutus kiihdytä metsäkatoa, Mikkonen sanoo.

Metsäkatotiedonanto annettiin heinäkuun alussa komissiosta. Sitä käsitellään syksyn aikana Euroopan parlamentissa.

Koto-Suomessa on jo pitkään ollut käynnissä voimakas keskustelu metsähakkuiden määristä.

Vaikuttavatko Brasilian metsäpalot siihen, kuinka paljon Suomi voi omaa metsäänsä hakata?

– En minä sitä osaa sanoa. Tietysti varmaan jokaisen maan pitää huolehtia omista metsävarannoistaan ja niiden kestävyydestä riippumatta siitä, mitä jossain muualla tapahtuu. Sisäinen vastuu omien metsiemme kestävyydestä on joka tapauksessa meillä.

“Jos Amazon tuhoutuisi…”

Maailman luonnonsäätiö WWF vaatii tiedotteessaan, että poliitikkojen pitää puuttua pikaisesti tilanteeseen, koska tulessa oleva Amazon on yksi maailman eläin- ja kasvilajien kriittisimmistä elinalueista.

Metsäpaloja on ollut alkuvuoden aikana jopa 70 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

WWF:n mukaan Amazon on ilmastonmuutoksen torjunnan ja luonnon monimuotoisuuden kannalta elintärkeä alue koko maapallolle. Jos Amazon tuhoutuisi, menettäisimme noin 20 prosenttia maapallon makeasta vedestä, 10 prosenttia biodiversiteetistä ja 20 prosenttia hapentuotannosta.

– Amazonin suojeleminen ei ole vain Brasiliaa koskeva asia. Kyseessä on koko maapallon ja sen lajien kannalta korvaamattoman arvokas alue. Siksi tarvitsemme nyt vahvoja kansainvälisiä toimia, jotta Amazonin tuhoutuminen voidaan estää, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo tiedotteessa.

WWF vetoaa Suomen hallitukseen Suomen ollessa EU-puheenjohtajamaa, että EU:n on yhteisrintamana puututtava Amazonin tilanteeseen pikaisesti. Lisäksi säätiön mukaan kesäkuussa sovittu vapaakauppasopimus EU:n ja Latinalaisen Amerikan Mercosur-maiden välillä pitäisi valjastaa Amazonin sademetsän tuhon estämiseksi.

– Komission mukaan EU ja Mercosur-alue ovat sitoutuneet Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Mercosur-maat sitoutuvat myös esimerkiksi metsien suojeluun, työntekijöiden oikeuksien kunnioittamiseen ja vastuulliseen yritystoimintaan. Brasilian nykypolitiikka asettaa nämä tavoitteet kyseenalaisiksi, Luukkonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE