Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Yleisön veikkaus: entinen koalitio jatkaa demaripormestarin johdolla

Atanas Aleksovski (oik), Mikko Aaltonen, Jouni Ovaska ja Veikko Vallin.

Kahvijonossa tehty pikagallup kertoo, että entinen valtakoalitio johtaa kunnallispolitiikkaa Tampereella myös vaalien jälkeen. Vain pormestari ja pormestaripuolue vaihtuu. SDP ja Kokoomus kilvoittelevat pormestarin paikasta.

Nyt oli ja on kahvijonon mielestä demarien vuoro. Pikagallup tehtiin Aamulehden järjestämässä vaalitilaisuudessa keskiviikkona 5. huhtikuuta Tampereella.

Joku vanhempi herrasmies kahvia odotellessaan totesi, että aina kun Kokoomus on tiukoilla, Aamulehden palstoille ilmestyy Ylestä syystä tai toisesta poistettu tai poistunut, toimittaja Olli Ainola.

Tiistaina 4. huhtikuuta Ainola kuulemma  otsikoi Aamulehdessä “SDP:n kaulan lyhenneen”. Sisäsivulla hänen otsikkonsa kuului “Antti Rinne tyri SDP:n kampanjan”. Mies ei kuitenkaan tehnyt asiasta kysymystä, vaikka aikoi.

Onko kukaan huomannut, miten Rinne tyri?

Ainolan halusta lyhentää  SDP:n kaulaa ei lienee epäselvyyttä. Voisihan demarien nahalla turkiksiin kääriytyneenä tehdä mieluista kauppaa.

Ei mitään yllättävää

Paneeliin osallistuneilta, johtavilta Tampereen kunnallispoliitikoilta kysyttiin arvosanaa viime valtuustokaudella harjoitetusta politiikasta.

Vihreiden apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki antoi arvosanaksi 9. Pormestari Anna-Kaisa Ikonen 9-. Demarien kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Atanas Aleksovski 8.

Oppositiossa olevat ryhmät antoivat arvosanoja perussuomalaisten Heikki Luodon kutosesta Vaihtoehto Tampereen Aare Raevaaran neloseen.

Juontajina toimineet, objektiivisuuteen pyrkineet journalistit Aamulehden päätoimittajat humanisti Jouko Jokinen ja lehden verkkomaailmaan johdattava Jussi Tuulensuu ynnäsivät päässään keskiarvoksi 7,5 – 8. Yleisön arvosanaksi tulkittiin suunnilleen samat luvut, pienistä purnauksista huolimatta.

Kaikki myönsivät ongelmaksi kaupungin talouden tasapainottamisen ja suuren työttömyyden. Valtaapitävät puolueet kiittivät isoja rohkeita investointeja. Oppositio taas kiisti investointienkin järkevyyden.

Eteläpuiston asuinneliöt putoavat

Pienen kevennyksen jälkeen panelistit joutuivat kertomaan mielipiteensä Eteläpuiston kaavoittamisesta. Yhteenvetona voi todeta, ettei alueesta nyt esitetyt kaavat asukasmäärineen toteudu. Alueelle suunnitellut asuinneliöt putoavat. Asiasta päättää tosin juuri valittava valtuusto.

Demarien Atanas Aleksovski totesi, ettei Eteläpuistosta tule toista Ratinaa. Alueelle on varattava tilaa puistoille ja uimarannoille. Asukkaita alueelle tulee hänen mielestään vähemmän kuin nykyisissä kaavailuissa on suunniteltu. Ranta jätetään kaikille tamperelaisille ja asunnot tehdään sen taakse. Mietitävänä on muun muassa vanha sairaala-alue.

Tässäkin asiassa mielipiteet jakautuivat valtuuston valtaapitävien ja oppositiossa olevien välillä. Vastuuta kantavat olivat harkitun täydennysrakentamisen kannalla ja oppositio kalasteli kaupunkilaisten ääniä lupauksilla säilyttää puisto nykyisellään.

Maanalainen liittymä vai ei?

Näsinkallion maanalaisen liittymän kannalla selkeimmin oli pormestari Ikonen, joka sai tukea Aleksovskilta. Vaikka demarien enemmistö vastusti koko tunnelia, hän katsoi sen toimivuuden kannalta maanalaisen liittymän välttämättömäksi.

Osa porukkaa halusi katsoa ensiksi tunnelin molempiin päihin valmistuvien liittymien toimivuuden ja ratkaisevansa kantansa sen jälkeen.

Juontajat katsoivat enemmistön olevan maanalaisen liittymän kannalla, vaikka valtion rahaa siihen ei saataisikaan.

Kunkun parkin rakentamisesta oli suuri yksimielisyys siinä mielessä, että se pitää rakentaa yksityisellä rahalla.

Ratapihankadun tukkona olevan vanhan tavara-aseman purkamisen puolesta otti selkeimmin kantaan Aleksovski.

Tuekseen hän sai paneeliyleisön 59 prosenttisen kannatuksen.

Juontajien vaihtoehtoihin kuului myös rakennuksen säilyttäminen niin, että sen läpi voisi ajaa. Joku esitti tiloihin postin palveluja, mistä saattaisi läpiajaessa napata oman pakettinsa.

Joku vääräleuka esitti tiloihin päiväkotia, koska rakennus on jo valmiiksi homeessa.

Tilaisuuden lopuksi valtuuston pikkuryhmien voimin Veikko Vallin valittiin kaupungin seuraavaksi pormestariksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE