Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen hallintoneuvosto koolle sepitekohun vuoksi – puheenjohtaja Wallinheimo: “Haluamme katsoa, että kaikki toimii journalististen ohjeiden mukaan”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Aamulehden entisen toimittajaan Matti Kuuselaan liittyvä sepitekohu paisuu. Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Ylen hallintoneuvoston työvaliokunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen huomenna.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Aamulehdessä työskennellyt Kuusela on kertonut käyttäneensä fiktiota joissakin jutuissaan. Aamulehdessä ennen vastaavana päätoimittajana työskennellyt nykyinen Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen on puolestaan arvostellut Aamu­lehden päätöstä poistaa palkitun toimittajan juttuja.

Helsingin Sanomat on uutisoinut myös lähteisiinsä nojaten, että Yleisradion sisällä on esitetty voimakasta kritiikkiä Jokista kohtaan tämän puolustelevista lausunnoista hänen entisen Aamulehden alaisensa Kuuselan sepitetapauksessa.

Demokraatin tavoittama Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) vahvistaa, että työvaliokunta on kutsuttu kokoukseen keskiviikkoaamupäivästä.

Etäyhteyksin pidettävään kokoukseen osallistuvat Wallinheimo ja seitsemän muuta kansanedustajajäsentä sekä Ylen vastaavat toimittajat.

Miksi poliitikot puuttuvat tähän?

– Tietenkin kun tällaista keskustelua yhteiskunnassa käydään, halutaan, että Ylessä toimitaan journalististen ohjeiden mukaan ja toimittajalla on tietenkin aina velvollisuus pyrkiä totuuteen. Varmistetaan, että asiat ovat kunnossa.

Päätoimittaja Jouko Jokisen lausuntoihin Wallinheimo ei ole perehtynyt eikä hän lähde niihin ottamaan kantaa.

– Nyt on niin paljon kaikkea ilmassa, että huomenna saavat sitten sanoa, missä mennään.

Miten näet sen, että Jokinen on puolustanut Kuuselaa?

– En ole niin tarkkaan perehtynyt, mitä kaikkea on sanottu. En osaa kommentoida. Huomenna meillä on sitten tästä parempi kuva, että kuka on sanonut ja mitä ja missä ja milloin.

Onko nyt jotenkin epäselvää se, miten Yle journalistisesti toimisi?

– Senhän takia me nyt tässä sitten huomenna kokoonnutaan, että katsotaan, että asiat ovat “by the book” (sääntöjen mukaan).

Kuuluuko sen katsominen hallintoneuvostolle, että asiat ovat “by the book” ja miltä se mahtaa ulospäin näyttää?

– Hallintoneuvoston tehtävähän on enemmän tai vähemmän huolehtia ja valvoa sitä, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi. Sehän on meidän ykköstehtävämme ja tämä on toteutunut. Nyt vain, kun tässä on yhteiskunnallista keskustelua, haluamme katsoa, että kaikki nyt toimii siellä journalististen ohjeiden mukaan.

Wallinheimo toteaa, että journalististen ohjeiden noudattaminen kuuluu keskeisesti julkisen palvelun ohjelmatoiminnan suorittamiseen.

Epäiletkö, että kaikki ei näin toimisi?

– En epäile missään nimessä.

Miksi kokous sitten tarvitaan?

– Selvyyden vuoksi. Kyllä minä uskon, että päätoimittajallakin on tarvetta selvittää asiaa, kun tässä nyt on ollut erilaisia tulkintoja ja puheita siellä sun täällä. Se on ihan hyvä, että hekin kirkastavat meille linjaa. En näe tässä kovasti dramatiikkaa.

Eli tässä nyt hallintoneuvosto ei esimerkiksi halua puuttua millään tavalla päätoimittajan asemaan?

– Ei tietenkään eikä se kuulu meille.

Olivatko kaikki työvaliokunnan jäsenet sitä mieltä, että tämmöinen kokous tarvitaan?

– Läheteltiin viestejä keskenämme. Kyllä siellä oli ihmisillä selkeä halu myös kuulla, että missä mennään.

Voiko olla vähän kiusallista Ylelle, että poliitikot nyt tarkastavat, että meneekö kaikki by the book?

– Ei minun mielestäni. En usko, että heillä on muuta sanottavaa kuin että kaikki menee by the book.

Juttua muokattu kello 17.45: Lisätty linkki ja vaihdettu sana jutussaan muotoon “joissakin jutuissaan” seuraavassa virkkeessä: Aamulehdessä työskennellyt Kuusela on kertonut käyttäneensä fiktiota joissakin jutuissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE