Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen Jääskeläinen myöntää HS:lle: Meillä on vakavia työilmapiiriongelmia

Atte Jääskeläinen.

Yleisradion lähinnä uutis- ja ajankohtaistoimintaa koskevat kriisi sai maanantaina lisää kierroksia, kun professori Olli Mäenpää julkaisi yhtiön toimeksiannosta tekemänsä kovasanaista kritiikkiä sisältävän  raportin.

Vielä maanantaina vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei suostunut kommentoimaan selvitystä Helsingin Sanomille. Päivän ajan asiaa sulateltuaan hän arvioi, että Ylen organisaatiossa on korjattavaa.

– Meillä on vakavia työilmapiiriongelmia. Ulospäin näyttää hyvältä, mutta organisaatiossa on piirteitä, jotka pitää korjata.

Hän viittaa kyselyihin, joiden mukaan suomalaisten käsitys Ylen journalismista on kohentunut monena vuotena peräkkäin.

– Yleisölle näkyvät tulokset ovat parantuneet.

Hänen mukaansa Ylen sisäiset ongelmat johtuvat organisaatiouudistuksesta, jonka myötä päätösvaltaa on hajautettu tiimeille. Jääskeläisen mielestä vallan hajauttaminen on lisännyt ristiriitoja.

Mäenpään selvityksessä Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen ongelmaksi nousi kuitenkin juuri liiallinen hierarkkisuus ja mikromanagerointi. Jääskeläinen uskoo, että historia leimaa Yleä.

Lisää aiheesta

– Käsitys saattaa olla peräisin hyvin pitkältä ajalta. Yle tulkitaan historiallisesti hierarkkiseksi, vaikkei se sitä välttämättä ole.”

Kriitikotovat vaatineet jopa Jääskeläisen erottamista. Erovaatimuksista Jääskeläinen on niukkasanainen.

– Jos tästä jotakin ajattelen, en halua sitä sinulle sanoa. Ylen hallitus eilen pitkän kokouksen jälkeen päätyi siihen, että minulla on heidän luottamuksensa.

Oletko itse miettinyt lähtemistä? HS kysyy.

– Olen riippuvainen Ylen hallituksen luottamuksesta. Sinä päivänä, kun sitä ei ole, minä lähden. Olen myös sillä tavalla vastuullinen, että kun hallitus minuun luottaa, kannan vastuun myös sellaisena päivänä, kun se ei ole niin kivaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE