Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ylen kannatusmittaus: SDP nosti reippaasti suosiotaan, keskusta ja vihreät lähes tasoissa

Eduskunnan täysistunto 30. kesäkuuta.

Ylen tuoreesta kannatusmittauksesta ilmenee, että kokoomus on tällä hetkellä suosituin puolue ja SDP seuraavaksi suosituin puolue.

Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä kokoomuksen kannatus oli 20,4 prosenttia ja SDP:n 18,5 prosenttia. Kokoomuksen kannatus on mittauksen mukaan laskenut kuun 21,3 prosentin kannatuksesta.

Kakkossijaa pitävä suurin oppositiopuolue SDP puolestaan nosti reippaasti kannatustaan – 17,1:stä aina 18,5:een.

Pääministeripuolue keskustan kannatus on taas jo pitkään ollut alamaissa. Nyt keskustaa kannatti 16,7 prosenttia. Neljänneksi suosituin puolue on vihreät. Puoluetta kannattaa 16,0 prosenttia.

Uusi vaihtoehto -ryhmä on koko mittauksen pienin kannatukseltaan.

Hallitukseen jäänyt perussuomalaisista irronnut Uusi vaihtoehto -ryhmä on koko mittauksen pienin kannatukseltaan.

Ryhmän kannatus oli mittauksessa 0,7 prosenttia.

Lisää aiheesta

Perussuomalaisten kannatus on 8,1 prosenttia.

Taloustutkimus haastatteli yhteensä 1 950 ihmistä ja haastattelut tehtiin 26. kesäkuuta–18. heinäkuuta. Virhemarginaali on 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE